köyttöliittymä.net

Pitäisikö murupolkuelementin kertoa, missä käyttäjä on oikeasti käynyt?

November 4th, 2009

Murupolku on hauska käännös nokkelasti nimetystä breadcrumb trail -navigointielementistä. Hannu ja Kerttu jättivät muruja taakseen löytääkseen tiensä kotiin. Tyypillinen murupolku ei sittenkään kuvaa käyttäjän todellista historiaa, vaan sivuston hierarkista rakennetta.

Mm. Arthur Clemens on suosittanut käyttämään elementille toista termiä, ja Jakob Nielsenkin on huomauttanut, että nimi johtaa harhaan.

Apple - Magic Mouse - The world2019s first Multi-Touch mouse.

Applen sivuilla murupolku sijaitsee tyypillisen sivun ylälaidan sijaan huomaamattomasti alatunnisteen lisänavigaation osana

Nielsenin ohje on kuitenkin yksikäsitteinen: murupolun tulee kuvata sivuston rakennetta, muuten se vain toistaa paluu-painikkeen toiminnallisuuden. Juho Päivärinta on tehnyt murupoluista hiljattainkokonaisen gradun [PDF, 1,5 Mt] ja toteaa (s. 29), että kävijän todellista historiaa kuvaavia murupolkuja käytetään harvoin:

Polku-murupolut (“miten sinä tulit tänne”) ovat dynaamisia ja edustavat termin alkuperäistä metaforaa eli näyttävät polun, jonka käyttäjä on kulkenut Web- sivuston sisällä päästäkseen nykyiselle sivulle (Rogers & Chaparro 2003, 1; Instone 2002, 1). Sivuston sama sisältö voidaan esittää myös toisten murupolkujen avulla, koska käyttäjät voivat kulkea eri reittejä samaan kohteeseen. Nämä murupolut ovat yleisiä tietokantapohjaisten Web-sivustojen keskuudessa. (Instone 2002, 1.) Murupolkujen linkit eivät viittaa sivuston laajempiin luokkiin hierarkiassa, vaan ne viittaavat sivuihin, joissa käyttäjä on aikaisemmin käynyt (Aery 2006). Spoolin (2008) mukaan näitä murupolkuja käytetään harvoin Web-sivuilla (Spool 2008).

Lainauksessa sanotaan, että historiaa näyttävät polku-murupolut (sanana vähän hupsu) olisiat käyttökelpoisia tietokantapohjaisilla web-sivuilla. Onko nykyään olemassa muitakin?

Perinteiset hierarkiset murupolut tuntuvat minusta usein teennäisiltä, kun sivustolla ei ole varsinaista hierarkita rakennetta. Mikä on vaikka Amazonin, Youtuben tai Flickr:n hierarkia? Niissä on pääsivu ja sisältöä, joihin liittyy erilaisia tägejä, mutta tägeillä ei ole keskinäistä hierarkiaa. Jos valitsen yksittäisen videon tai kirjan etusivulta, enkö ennemminkin hämmenny, että olen hypännyt satunnaisen kategoriapolun päähän.

Ehkä tästä syystä mainituissa palveluissa ei murupolkua näykään.

Päivärinnan viittaama Jared Spoolin artikkeli sisältää hyviä ajatuksia. Siinä varoitetaan murupolkujen itsetarkoituksellisuudesta ja kehotetaan miettimään, mikä on oikeasti hyödyllistä. Spoolin attribuuttipohjainen murupolku kuulostaa mielekkäältä tietokantapohjaiselle sivulle. Kun käyttäjä kaventaa tuotevalikoimaa hakutuloksia suodattamalla, tehdyt valinnat näytetään murupolussa.

Tämä ei korvaa selaimen paluutoimintoa, sillä suodattaminen saattaa tapahtua ajax-henkisesti yhdellä ainoalla sivulla. Saatu informaatio on myös mielekkäämpää kuin kiinteä hierarkian esittely, sillä se heijastelee käyttäjän tekemiä todellisia valintoja.

Taannoin kehumani Fruugo toimii näin, kuinkas muuten. Murupolku kuvaa käyttäjän hakutulosta rajatessaan tekemiä valintoja.

Sisustus - Koti | Fruugo

Olin aikeissa sanoa, että tuotteen itsensä sivulla murupolkua ei kuitenkaan ole, vaan tarjolla on vain linkki takaisin tuotteen pääkategoriaan. Tuo on näemmä muuttunut sitten viimenäkemän. Nyt siellä on sittenkin murupolku.

Esimerkki havainnollistaa hyvin, kuinka tuotteen omalla sivulla oleva kiinteään hierarkiaan perustuva murupolku näyttää erilaisesta kuin haettaessa syntynyt valittuihin attribuutteihin perustuvat murupolku. Tuote olisi ollut löydettävissä myös ilman valitsemaani määrettä Kiinteä kattovalaisin, mutta koska satuin sen valitsemaan, minun murupolussani se näytettiin.

Pendant Nova Small Lamp | Fruugo - Tuotteet

(Hollanti sentään on kiva kieli, jos ei muuta.)

Mitähän tästä nyt pitäisi sanoa.. Tietokantapohjaisilla sivuilla kannattaa tarjota attribuuttiperusteinen murupolku, joka peilaa käyttäjän tekemiä valintoja. Yksittäisen tuotteen sivulla voi näyttää hierarkisen murupolun, jos mielekäs hierarkinen rakenne on luotavissa. Kuten Nielsenkin toteaa, ei murupoluista pahemmin haittaakaan ole.

Posted in käyttäjäkeskeisyys, terminologia, web | No Comments »

Mitä saisi olla?

October 27th, 2009

On ilahduttavaa huomata, että kirjoituksenaiheita tulee nykyään vastaan tiuhemmin kuin jaksan kirjoittaa. Välillä pää ehti tuntua vähän tyhjältä. [Olit armeijassa, joten se oli tarkoituskin.]

Tuodakseni vähän demokratiaa tännekin, listaan alle aiheita siten kuin olen niitä puhelimeni muistiin merkinnyt. Voitte sitten arvata, mistä ne saattaisivat kertoa ja ehdottaa kommenteissa, mistä kirjoitan seuraavaksi.

Hajuton maali, äänetön automaatti (ei bugi vaan fiitsu)
Omituista, paikat muuttuvat (case VR ja Nordea)
Pullonpalautusautomaatti
Mäkkärin roskis
Blogin arkistot ja kronologian suunta
Uusi välilehti -pattern
Mitä tapahtui fluidille?
Murupolku vs. todellinen historia
Linkit, painikkeet ja suodatin
Juoma-automaatin pohjassa pidettävä nappi
Kauppakuitin käytettävyys
iPhone peliohjaimena
Asetusnäkymä varastaa show’n
Älykköpuhelin Palm Pre
Mihin vuorovaikutussuunnittelija mahtuu agiilissa softakehityksessä?

Posted in meta | 11 Comments »

Adage vahvistaa käyttöliittymäsuunnitteluaan

October 26th, 2009

Tuukka Muroke ja Raino Vastamäki

Tuukka Muroke (vasemmalla) ja Raino Vastamäki

– Onko aina pakko olla niin kiire? Kauheesti tehdään, mutta missä on ne tähtituotteet. Eivät Suomessa ainakaan – enää, Adagen tutkimusjohtaja Raino Vastamäki huokaa.

Käyttäjän ystävät -yhdistyksen nykyiset ja tulevat käytettävyysammattilaiset ovat ahtautuneet Adagen neuvotteluhuoneeseen kuulemaan yhtiön tuoreita kuulumisia. Aiemmin pelkkään käytettävyystutkimukseen keskittynyt yhtiö on laajentumassa myös suunnittelun puolelle.

– Käytettävyystutkimus on edelleen kapea niche, joka ei ole kovin kilpailtu. Suunnittelupuolella peli on sen sijaan kovaa, Vastamäki taustoittaa.

Monet yritykset eivät halua maksaa pelkästä tutkimuksesta, ja siksi myös Adage hakee uutta kasvua käyttäjäkeskeisen suunnittelun puolelta.

– Hyvässä kasvussa olemme olleet tähänkin saakka. Vuosituhannen alun perustamisen jälkeen olemme kasvaneet viidenkymmenen prosentin vuosivauhtia, Vastamäki muistuttaa.

Parinkymmenen hengen yritys on alallaan varsin tavallisen kokoinen.

– Pieniä firmojahan nämä tapaavat olla maailmallakin. HFI taitaa olla suurin, mutta se on ymmärtääkseni pienentynyt viime aikoina, Vastamäki kertoo.

Muistoja matkakortinlukijasta

Powerpoint-kalvon matriisi esittelee yrityksen palveluita. Kalvo on tyylikäs. Ilme ei vastaa parin vuoden takaisia hieman pölyisiä muistikuviani Adagesta.

Design, tutkimus ja tuki ovat toiminnan muodot – alustoja ovat web, ohjelmistot ja mobiili.

– On meillä historiaa myös hardiksesta. On tutkittu satamanosturia ja testattu veroilmoituksen paperilomake, mutta nämä kolme ovat nykyään pääalueet, Vastamäki tarkentaa.

Esiin nousee, että Adage on tutkinut myös matkakortin lukulaitteita. Tosin heidät kutsuttiin hätiin vasta siinä vaiheessa, kun vahinko oli jo tapahtunut.

– Yksi konkreettinen tekemämme juttu oli poistaa virhepiippaus, kun kortti tunnistetaan kortiksi, mutta ei saada kunnolla luetuksi. Kun laite onkin hiljaa, käyttäjät ymmärtävät, ettei lukeminen onnistunut ja yrittävät uudestaan.

Vastamäki selittää, kuinka matkakortin lukijaa olisi voinut testata vaikka kuinka, mutta kaikki asiat eivät nouse esiin testissä.

– Pitää miettiä myös sitä kautta, että tunnistaa virheet ja tekee niistä mahdottomia.

Vastamäki innostuu pohtimaan käyttäjä- ja käytettävyystutkimuksen eroja.

– Kun väki väittää, ettei muutamalla käyttäjällä saada luotettavasti yleistettäviä tuloksia, tulee ymmärtää, ettei tutkitakaan käyttäjiä vaan käytettävyyttä. Käyttäjistä ei tietenkään saada noin pienellä otoksella yleistettävää tietoa, Vastamäki sanoo psykologin varmuudella.

Esteettömyys vilahtaa kalvoilla yhtenä tarjottavana palveluna. Yleisöä kiinnostaa, millaisia toimeksiantoja tältä suunnalta tulee.

Kuten arvata saattaa, esteettömyys ei suuresti kiinnosta yrityksiä.

– Aina ei tajuta, että se koskee muitakin kuin sokeita. Tuotteita suunnitellaan hävittäjälentäjille, mutta aika harva meistä on hävittäjälentäjä, Vastamäki havainnollistaa ja huomauttaa, että vain pieni osa sokeistakaan on todella sokkoja.

– Sitä paitsi vain harva sokea osaa lukea braille-aakkosia, hissejä vuosikaudet suunnitellut Aapo Puskala lisää.

Kysyn, kuinka oleellisena Vastamäki pitää käytettävyystesteihin osallistuvien käyttäjien tarkkaa kuulumista kohderyhmään. Muun muassa Steve Krug on korostanut, ettei kannata stressata tästä liikaa, sillä ilmenevät ongelmat ovat usein niin geneerisiä, että ne löytyvät, vaikka käyttäjien tausta vähän ideaalista poikkeaisikin. Oikeiden käyttäjien etsimisessä kuluu kuitenkin helposti jonkin verran aikaa.

– Meidän ratkaisumme on löytää oikeat käyttäjät nopeasti, Vastamäki kuittaa.

Käyttäjällä on vähintään yksi neuvotteluhuoneellinen ystäviä

Dokumentaatio kevenee

Vastamäki esittelee prosessia, joka muistuttaa pääpiirteiltään oppikirjojen käsitystä käyttäjäkeskeisyydestä. Kokonaisuudessaan se on sittenkin varsin lineaarinen.

Keskustelua syntyy terminologiasta. Prosessissa ei ole erotettu vuorovaikutussuunnittelua ja käyttöliittymäsuunnittelua, ja kyselen, pitäisikö. Näiden tarkkaa erottelua ei kuitenkaan koeta tarpeelliseksi, sillä käytännön työssäkin asiat menevät luontevasti limittäin.

Adage on suunnittelulaajentumisensa myötä alkanut tuottaa myös lopulllista grafiikkaa suunnitelmiinsa. Keskustelussa nousee esiin ilmiö graafikoista, jotka eivät pysy aisoissa, vaan suunnittelevat visuaalisen ilmeen ohessa uudestaan jo valmiiksi mietityn vuorovaikutuslogiikan. Vastamäki toteaa, että aidolla rinnakkaisella yhteistyöllä selvitään tästäkin haasteesta.

Esiin nousee myös dokumentoinnin luonne, kun nykyään vallalla oleva agiili kehitys vannoo mahdollisimman kevyen dokumentaation nimiin.

Käytettävyysasiantuntijana työskentelevä Tuukka Muroke kertoo, että tavanomainen sykli, jolla käytettävyystesti etenee alkupalaverista tulosten raportointiin, on noin kaksi viikkoa. Vastamäki lisää, että tiukimmillaan tuo on puristettu yhteen päivään.

Asiantuntija-arvioita tehtäessä arvioita tehdään yleensä 1–2 hengen voimin.

– Harva firma halua maksaa Nielsenin suosittamasta vähintään kolmesta, Vastamäki toteaa.

Monelle asiakasyritykselle menetelmät ovat edelleen hieman vieraita. Yritykset saattavat puhua testistä, kun tarkoittavat asiantuntija-arviota.

Käytettävyysala yliedustettu Suomessa

Vastamäki esittelee maailmankarttaa. Adagella ei ole konttoreita ulkomailla, mutta yhteistyötahoja ja valmiuksia projektien toteuttamiseen on kaikilla mantereilla.

– Matkustaminen liittyy lähinnä käytettävyyasiantuntijan työnkuvaan, suunnittelutyö tapahtuu meidän yhtiössämme etupäässä Suomessa, Vastamäki vinkkaa uraansa suunnitteleville.

Kaukomailla haasteeksi tulee, ettei ihmisten eleitä enää osaa tulkita oikein. Hankalimmaksi paikaksi tehdä tutkimusta Vastamäki mainitsee arabimaailmaan, jossa jo lupakäytännöt saattavat olla uuvuttavia.

Kysyn vakiokysymyksen: Kuinka Ruotsissa?

Vastamäki kertoo, että käytettävyysala on Suomessa poikkeuksellisen hyvin edustettu “ilmeisestä syystä”. Ruotsissa hän arvioi olevan suurin piirtein saman verran alan toimintaa, vaikka maa on suurempi.

Muistelen kuulleeni arviosta, että Venäjällä oli jokunen vuosi sitten alle 100 käytettävyysasiantuntijaa ja kysyn, kuinka nykyään mahtaa olla.

– Tuskinpa juuri enempää, Vastamäki hymähtää.

Laaja asiakaskunta

Kiinnostavin osa käytännön työstä jää verhon taakse. Kiusallista alalla on, että tehdyistä töistä saa harvoin puhua, ja monet yhtiöt kieltävät mainitsemasta edes asiakkuuksia.

Yleisöstä kysytään, eikö kannattaisi laittaa maininta referenssioikeudesta mukaan projektisopimukseen. Vastamäki kertoo, että näin on tapana tehdä, mutta isot firmat päättävät lopulta mitä tahtovat.

Esiin nousee ajatus, eikö asiakasfirmalle luulisi olevan suorastaan ylpeyden aihe, että tuotteeseen voi lyödä tunnetun testausfirman logon: Adagen testaama tuote.

Vastamäki kiittelee sanan kuitenkin kiirineen: yleensä ne, jotka ymmärtävät käytettävyystutkimuksen merkityksen, tuntevat myös Adagen.

– Me emme hypetä turhia. Adage on no-nonsense, Vastamäki linjaa.

Hän pohtii, että jotkin muut alan yritykset ovat etääntyneet liian kauaksi käyttäjistä, mutta Adage on pysynyt uskollisena juurilleen.

Viimeisenä viestinään opiskelijoille Vastamäki kehottaa seuraamaan Adagen tietä:

– Opetelkaa suunnittelemaan. Pelkällä käytettävyysasiantuntijan profiililla töiden löytäminen voi olla hankalaa, mutta suunnittelutaitoinen löytää aina tekemistä.

Posted in bisnes, käyttäjäkeskeisyys | 8 Comments »

Adage ja kuinka tehdä karuselli

October 18th, 2009

Kävin perjantaina yritysvierailulla Adagella, ja aiempi hieman tylsän tutkimusorientoitunut kuvani yhtiöstä kirkastui kummasti. Suunnitelmissa on kirjoittaa tarkempi raportti pikapuoliin.

[Sitä odotellessa kannattaa huomioda, että mainio Käytettävyyden psykologia -kirja on tuotu saataville ilmaisena PDF-versiona.]

Yritys on myös uudistanut sivujaan sitten viime näkemän. Etusivulle on nostettu moderni karusellielementti, joka ei kuitenkaan toimii niin kuin kuvittelisi.

adagen karuselli

Yleensä karusellit tarjoavat painikkeet, joilla pääsee liikkumaan eteen- ja taaksepäin. Lisäksi niissä on indikaattori, joka kertoo, monennessako näkymässä ollaan. Myös indikaattorin on tapana olla klikattavissa, jos haluaa hypätä suoraan tiettyyn näkymään.

Adagen karusellissa indikaattoria ei voi klikata ja ehdin jo ihmtellä, voiko mitään muutakaan. Ainoa klikattavaa muistuttava kohde on nuoli, joka näyttää siltä, että se avaisi linkin uuteen ikkunaan.

No, lopulta kävi ilmi, että tätä nuolta klikkaamalla liikutaan eteenpäin, mutta taaksepäin päästäkseen saa kiertää koko listan ympäri. Ei mikään maailmanloppu, mutta pitää tarttua tilaisuuteen sen kerran, kun pääsee asiantuntijoille viisastelemaan.

Yahoon design pattern -kirjaston stencil-kokoelma on avulias tässäkin tapauksessa. Tuossa yksi perusvaihtoehto:

yahoo carousel

Yksi vaihtoehtoinen karusellitoteutus nojaa nappuloiden sijasta perinteisiin vierityspalkkeihin. [Jotkut kutsuvat pystypalkkeja hisseiksi ja vaakapalkkeja losseiksi, mutten ole itse lähtenyt tähän, koska, noh, kuulostaahan se vähän hölmöltä.]

Apple käyttää moista mallia huonolla menestyksellä iTunes Storessa. Elementissä ei voi vierittää hiiren rullauspyörällä eikä näkymää voi liikuttaa painikkeiden avulla [toimi se sittenkin Mighty Mousella ja varmaan muillakin sivusuunnan päälle ymmärtävillä hiirillä]. Ainoa keino on osua kapeaan palkkiin ja rullailla sen avulla. Ei kovin kätevää vähänkään hyppivämmällä hiirellä.

Itse ainakin ärsyynnyin.

itunes store carousel

(Aiheeseen liittyen mainitsen, että huomasin vasta nyt, että on ollut olemassa blogi nimeltään Hiiriraivo. En kamalasti pidä siitäkään sanasta, mutta blogi on asiantunteva. Sittemmin nimi on muuttunut Inspikseksi, ja nykyään sinne kirjoitetaan myös muista aiheista kuin käytettävyydestä.)

Posted in GUI, affordanssit, web | 2 Comments »

Fruugo on aika jees

October 12th, 2009

Fruugo on saanut osakseen niin paljon negatiivista uutisointia, että annetaan vähän kehujakin. Vaikken ole vielä mitään ostettavaa löytänytkään, kaupasta näkee mukavasti, mitä tapahtuu, kun suunnitellaan palvelu tyhjästä nykyaikaisilla tekniikoilla ja moderneilla konventioilla. Kokonaisuus on ilahduttavan elegantti. Muutama pikkujuttu toisaalta jää myös ihmetyttämään.

Modernien palvelujen kehitykseen liittyy tyypillisesti myös avoimuus tehdyistä valinnoista. Fruugosta en ole paljoa tarinoita löytänyt, vaikka mieluusti lukisi enemmänkin. (O)saisikohan Marjut kertoa jotakin?

Etusivu

Etusivu on ilmava ja rauhallinen. Minulta kesti toisaalta melko tovin ennen kuin huomasin hakuluukun. Se ei vaaleana oikein erotu taustasta ja sinänsä kirkas nappikin on niin laidassa, ettei se osu silmään. Haku toimii tyylikkäästi reaaliajassa filtteröiden ja tuloksetkin esitetään kuvien kanssa.

Toinen pikku outous on vasemman laidan kategoriavalikko. Kaikki osastot -laatikko vaikuttaa jollain tavalla klikattavalta, mutta yllättäen siitä ei tapahdu mitään. Valikoin toiminta selviää vasta myöhemmin.

Yksittäisten kategorioiden päätasolle pääsee suoraan klikkaamalla linkkiä valikosta. Kun hiiren vie linkin päälle, näkyviin ilmestyy hierarkian seuraava taso. Toteutus ei ole kamalin kokemani, mutta silti selvästi huonompi kuin Mac OS:n natiivi alavalikko. Alavalikot ovat kaikkiaan motorisesti vaikeita navigoitavia, ja web-toteutuksina tyypillisesti vielä hankalampia. Yksi merkittävä ero on, että web-toteutuksissa on harvoin huomioitu yhtä hyvin mahdollisuutta oikaista kulmittain suoraan alavalikon haluttuun kohteeseen, jolloin valikko tuntuu katoavan alta kesken kaiken.

Olen joskus pohtinut, olisiko parempi toteuttaa alavalikko niin, että se aukeaa vasta, kun valikkoa klikataan ja sulkeutuu vasta erillistä suljentaruksia klikkaamalla.

Amazoniin verrattuna on sittenkin mukavaa, että kategorianvalikon päätasot ovat klikattavissa. Amazon pakottaa nykyään klikkaamaan alavalikkoa. Minusta alavalikot ovat luonteeltaan oikotiemäisiä eikä niiden käytön pitäisi olla Amazonin tapaan pakollista.

Kategorianäkymä

Haluttu kategoria avataan näkyviin sangen nokkelasti. Kategorian tuotteet lajitellaan alakategorioihin, joiden sisältämät kohdemäärät esitetään cooleilla numeroilla.

En tiedä, onko kysessä jonkinlainen patterni. Näkymä tuo kummasti mieleen Taloussanomat:

Talousuutiset | Taloussanomat

Kun hakuaan tarkentaa hieman lisää, saa näkyviinsä laajan näkymän tuotteisiin. On ilahduttavaa, ettei tuotteita näytetä vain kymmentä per sivu ja pakoteta klikkaamaan kyllästymiseen saakka seuraava-painiketta, vaan tuloksia saa kerralla suuren määrän silmäiltäväksi. Näkymää pystyy myös rajaamaan fiksusti merkin perusteella. Värin mukainen suodattaminen voi sekin tulla joskus tarpeeseen, etenkin laajemmilla valikoimilla.

Yksinkertainen hakeminen ja tulosten tarkentaminen tuntuu olevan kaikkiaan hyvä patterni. Ymmärtääkseni erilaisia edistyneitä hakuja eivät käytä juuri muut kuin kirjaston tädit. Fruugokaan ei tällaisia tarjoa. Kun tuloksia sen sijaan pääsee rajaamaan pois suuremmasta joukosta ja palautteen saa saman tien, edistyneen haun tulee tehneeksi huomaamattaan.

Tuotteiden esittäminen

Tulokset esitetään pelkistetysti. Tuotekuvan alla on neljä nappia. Peukkuja saa antaa ylös ja alas, tuotteen voi poimia vertailuun ja palvelulle voi kertoa, jos sattuu itse omistamaan saman tuotteen.

Facebookin tykkään-ominaisuus on yksinkertaisuudessaan varsin nerokas. Usein tulee vastaan asioita, jotka ilahduttavat, mutta joista ei keksi mielekästä kommentoitavaa. Tykkään-peukulla tämäkään positiivinen tunne ei pääse valumaan hukkaan.

En sittenkään ole aivan varma, että noin pelkistetty arvostelu on omiaan Fruugon kaltaiseen palveluun. Kyllä ainakin itse uskon kykeneväni aika selvästi erottamaan, tykkäänkö jostakin viiden tähden verran vai pidänkö sitä ihan kivana. Minusta yhdestä viiteen tähteen toimiva arvostelu on aika toimiva juttu. Jos halutaan näyttää suosituksia Fruugo-tyyliin profiilisivulla (tykkään näistä ja en tykkää näistä), kovin suurta vääryyttä tuskin tehdään, vaikka tykkään listalle valittaisiin neljä tai viisi tähteä saaneet. (Olli toisaalta vinkkasi Youtubessa huomatun, että viittä tähteä käytetään Facebook-peukun tavoin. Amazonissa kyllä tähtiarvostelu minusta toimii, ja arvosanajakaumat ovat järkeviä. )

Ihmettelin alkuun myös, ettei Fruugo kerro lainkaan etusivulla tuotteiden saamaa palautetta. Tämä vaikutti ilmenevän vasta tuotteen omalta sivulta. Tarkemmalla katsomisela ymmärsin, että vihreä-oranssi viiva kertoo myönteisten ja kielteisten peukkujen määrästä. Tähtireittauksen olisin ymmärtänyt heti.

Myös mainittu vertailu tuntuu toimintona hieman keskeneräiseltä. Kun tuotteen lisää vertailuun, saa viestin, että lisääminen onnistui, mutta epäselväksi jää, mitä sitten tapahtuu. Vertailulinkki löytyy lopulta piilosta sivun ylälaidasta.

Vertailunäkymässä verrattavat tuotteet ovat vierekkäin, mutta siinä se. Olisin luullut, että tuotteista saisi nähdäkseen jotain ominaisuuksia, joita verrata. Nyt ominaisuus ei juuri poikkea siitä, että tuotteet avaisi omiin välilehtiinsä, joita vaihtelisi. Paitsi, että vertailuominaisuus vaatii enemmän klikkailua.

Yksittäisen tuotteen katselu

Yksittäisen tuotteen tutustumissivu on varsin perus. Pienenä fiksuna yksityiskohtana on, että paluulinkki vie sinne, mistä on tultu eikä sinne, mikä järjestelmän mahdollisessa hierarkiassa toimii kohteen ylätasona. Nyt valkenee myös alussa ihmettänyt kategoriavalikon Kaikki osastot -nappi. Se toimii ponnahdusvalikkoa, jota painamalla koko valikko aukeaa, ja haluamaansa kategoriaan pystyy hyppäämään suoraan tuotesivulta.

Tuotesivuissa on esimerkillistä myös, kuinka ne on mukautettu kulloinkin kaupan olevaan kohteeseen. Kenkiä ostaessaan pääsee poimimaan valikosta haluamansa kengän koon. Mikä parasta, koko on kengän ominaisuus sen sijaan, että hypättäisiin uuteen tuotteeseen, joka edustaisi samaa kenkää halutussa koossa.

Hieman aiheeseen liittyen.. Minusta näytti aiemmin, että Amazon myi ennen vanhaan ensisijaisesti kirjoja, joista sai sitten valita, halusiko ne fyysisinä vai Kindle-versioina, joihin oli linkki kirjan sivulla. Nyt kirjasivulla ei olekaan enää linkkiä Kindle-kirjaan, vaan Kindle-kirjat ovat kokonaan omia tuotteitaan. En ole tarkistanut, onko Kindle-versioilla myös omat arvostelut ja kommentit. Voisi luulla, että olisi suotavaa, että sama sisältö eri muodoissaan (erikokoiset kengät, eriväriset kahvinkeittimet) jakaisivat kuitenkin kommenttinsa ja arvostelunsa, mutta en tiedä, onko tästä mitään yleistä käytäntöä.

Yhteisöllistä

Pohjimmiltaan Fruugo pyrkii olemaan muutakin kuin jouheva kauppa. Yhteisöllisyys on pyritty nostamaan tärkeään rooliin. En ole itse aivan varma, kuinka kiinnostavaa tämä on kaupassa, joka myy satunnaista sälää.

Muita käyttäjiä pystyy seuraamaan. Tässä tapauksessa seuraaminen on yksisuuntaista toisin kuin vaikkapa kaverit Facebookissa. Tiedä sitten, kumpaa tapaa pidetään parempana. Ominaisuus voisi olla kiinnostavampi, jos omat kaverit sattuisivat käyttämään palvelua.

Etusivun palkki (ensimmäisen kuvan Le Pulse), joka kertoo sivun tapahtumista (joku harkitsi jotain, joku etsi jotain) on nokkela ja tuo dynaamisuuden tuntua. Toisaalta se myös hieman ahdistaa. En ole aivan varma, mitä minusta kerrotaan muille. Jos klikkaan läpällä sinistä kengurupalloa etusivulta, eivät kai kaikki nyt luule, että olen kiinnotunut sinisistä kengurupalloista.

Pois se minusta, tämän syksyn muotivärihän on lila.

Aihetta liipaten: Digitalikko kirjoittaa tänään ylimääräisistä klikkauksista, joita verkkokaupat vaativat vielä kun saalis on jo ostoskorissa.

[Lisäys] Kirjoitukseeni linkattiin Fruugon Facebook-sivulla. Ilahduttavaa. Ja nykyään heillä on blogikin.

Posted in GUI, web | 6 Comments »

Mitä yhteistä on järjestelmäkameralla ja espressokeittimellä?

September 27th, 2009

Pohdin tässä, olenko tullut elämässä vaiheeseen, johon kuuluu espressokeittimen ostaminen. Niinpä hakeuduin kahvifoorumille lukemaan aiheesta.

Hetken luettuani alkoi tuntua, että espressokeitinscene muistuttaa kovasti digikameramarkkinoita.

Järjestelmäkameralla saa aikaan jotain, mihin pokkarilla ei pysty: lyhyen syväterävyysalueen. Tällä tavoin kuvien kohteen saa tarkaksi ja etu- tai taka-alalle saa herkullista epätarkkaa höttöä. Tuohon höttöön – ja sen subjektiiviseen miellyttävyyteen – viitataan termillä bokeh.

[Olen vain alkanut kiinnittää asiaan enemmän huomiota, vai onko Hesarissa yhä useammin kuvia, joissa edessä on suuri määrä epätarkkaa kohdetta ja Jyrki Kataisesta näkyy vain yksi tarkka silmä. Välillä nämä näyttävät hyvältä, välilä tuntuu menevät kikkailun puolelle.]

Pokkareilla voi yrittää saada aikaiseksi jotain vastaavaa kuvaamalla kohteita kyllin läheltä ja suurella zoomilla ja viimeistään temppuilemalla erilaisilla suodattimilla Photoshopissa, mutta se ei ole sama asia.

Lähikuvia otettaessa tausta epätarkentuu väkisinkin pokkarillakin, mutta järkkäreiden pehmeisiin bokeihin ei päästä.

Peruskuluttajat eivät tästä paljoa tiedä. Heille riittää, että kamerassa on suuret määrät megapikseleitä. [Tämä on onneksi muuttumassa, mutta se on toinen juttu.]

***

Espressokoneissa vaikuttaa olevan aivan sama juttu. Kunnon laitteella saa aikaan hienon creman, juoman pinnalle syntyvän rasvasta, proteiinista ja sokerista koostuvan kerroksen. Crema on samaan tapaan hyödytön kuin bokeh, mutta onhan se nyt hirveän kiva olemassa ja ehkä pitää sittenkin ostaa 500 euroa maksava keitin.

Hieman kuten bokehia voi jäljitellä suodattimilla, joissain halvemmissa keittimissä sovelletaan erilaisia vippaskonsteja, joilla cremaa pyritään kuohkeuttamaan, mutta harrastajat korostavat, ettei edullisemmalta thermoblock-keittimeltä kannata odottaa liikoja.

Siinä missä kameramarkkinoilla kuluttajia houkutellaan megapikseleillä, keitinvalmistajat kehuvat paineella. Halpojen keittimien kehutaan yltävän 15 bariin, ja asiantuntijat kiirehtivät huomauttamaan, että vähempikin riittää, mutta painetta nyt on helppo nostaa.

[Näköjään en ollut ensimmäinen, joka vertasi bokehia ja cremaa. Niin on tehnyt myös tämän hienon kuvan ottaja.]

***

En omista järjestelmäkameraa, vaan pokkariksi mainion Lumix LX3:n. Nyt pitäisi selvittää, mikä olisi vastaava välimallin kahvinkeitin. Ei megapikselimäärällä kehuskeleva kräpäpokkari, muttei myöskään itsetarkoituksellinen hifistelyjärkkäri. Uskon, etten kuitenkaan jaksaisi pidemmän päälle leikkiä baristaa, joten kyky hyödyntää annospodeja voisi olla hyvä ominaisuus. Vai onko kotona edes mahdollista saada kohtuuvaivalla ja jokusen sadan keittimellä kahvia, joka maistuu samantapaiselta kuin satunnaisen kahvilan tarjoomukset?

Posted in arki, elämyksellisyys | 6 Comments »

Kampin bussiterminaalin ovien logiikka

September 26th, 2009

Tämä valokuva on otettu syksyllä 2006, mutta vierähti tovi ennen kuin tulin kirjoittaneeksi aiheesta.

En ymmärrä Kampin bussiterminaalin ovien logiikkaa. Ne avataan painikkeella, joita on ovien molemmin puolin tyylikkäiden tolppien päissä. Yhdellä painalluksella ovet pysyvät auki jonkin aikaa ja sulkeutuvat sitten itsekseen.

Kun bussiin rynnii kerralla suuri joukko ihmisiä, ovet ehtivät sulkeutua moneen kertaan autoon pääsyä odoteltaessa. Napit ovat sen verran kaukana ovesta, ettei välissä seisoskellessaan yllä itse painamaan nappulaa.

Tästä syntyy jonkinlaista sanatonta yhteisöllisyyttä, kun jonossa takana seisovat pitävät huolta edessä seisovista lähimmäisistään ja painavat ovet auki, kun nämä uhkaavat hyökätä päälle. Ehkä tämä on syynä siihen, että on päädytty nappiratkaisuun tavanomaisen automaattioven sijaan.

Suurena journalistina kysyin Kampin asiakaspalvelustakin selitystä asiaan, mutta saamani vastaus oli hieman kummallinen.

kiitos palautteestasi. Espoon terminaalin balanssiovissa on ovitutkat. Tutka on kohdistettu pääosin oven edustalle sisään menijöitä ajatelleen. Jos ihminen seisoo oven välissä, tutka ei välttämättä tunnista ihmistä. Tutkia on säädetty useasti, mutta ilmeisesti edelleen muutamia puutteita löytyy.

Laitamme asian ovihuoltoja tekevälle yritykselle tehtävälistaan.

Onko jollain lukijalla parempaa tietoa asiasta?

Posted in arki | 1 Comment »

Uusi patterni? Videon kirjanmerkkipainikkeet

August 19th, 2009

Blogilista väitti tämän päivittyneen saapuneen kommentin vuoksi, joten sanotaanpa lyhyesti jotain. Hiljattain silmiini on pistänyt kahdessa paikassa uuden tyyppinen videototeutus. Sivun yläosassa näkyy video, jonka etenemispalkki koostuu diskreeteistä osasista. Näin käyttäjä näkee, missä mennään ja mitä on tulossa. Jos aihe ei kiinnosta, voi hypätä suoraan haluamaansa osioon. Uuden Zune HD:n markkinointisivu tarjoaa tästä hyvän esimerkin.

[Minähän menin toisaalla tunnustamaan kerettiläisesti, että Zune HD näyttää minusta aika hienolta.]

Tässä yhdistetään varsin kiinnostavasti käyttäjän kontrolli välittömyyteen. Jos tilalla olisi tavanomainen video käyttäjää odottavine play-painikkeineen ja tavanomaisine etenemispalkkeineen, video saattaisi jäädä käynnistämättä ja toisaalta se orjuuttaisi voimakkaammin katsomaan sen kokonaan läpi.

Osataan sitä Suomessakin – melkein. Vierityspalkki kertoo TeleFinlandin uusineen sivustonsa. Uusilla sivuilla on markkinointisivu, jossa esitellään mobiilipalveluita ja houkutellaan ihmisiä mobiililaajakaistan tilaajiksi. Sivulla on vastaava toteutus muutamalla erolla.

Video painetaan käyntiin kuten mikä tahansa video
Videon kappalemerkit näyttävät alkuun välilehdiltä, joten en tajunnut, että ne liittyvät videoon ennen kuin näin palkin kasvavan videon edetessä
Videota ei saa seis

Sanoisin, että Zunen tapa hoitaa homma on parempi: video käynnistyköön automaattisesti, mutta annetaan käyttäjälle kontrolli sen pysäyttämisestä. Liikkuva pause-nappi on toki vähän hankala maali. Voisi olla hyvä, että välilyöntikin toimisi pausena, jos ei millään viitsitä toteuttaa erillistä, paikallaan pysyvää nappulaa.

Posted in GUI, web | No Comments »

Siirtymätehosteet – silmänruokaa vai substanssia

July 28th, 2009

Törmäsin kiinnostavaan videoon [via]. Etenkin kohdassa 1.48 esiteltävä peek-efekti vaikuttaa nokkelalta [koskakohan videot alkavat tukea linkkaamista suoraan haluttuun kohtaan].

[Lisäys] Minulle opetettiin kommenteissa, että tuollaisia linkkejä voi tehtä jo.[/Lisäys]

Sikäli olen samaa mieltä, että erilaiset siirtymätehosteet ovat usein hyödyllisiä etenkin tukemaan spatiaalisuutta, tilan tuntua. Kun näkee, minne kohteet menevät ja minne itse liikkuu, hahmottaa paremmin, missä on.

Tämä toi mieleeni vanhan pohdintani iPhonen karttaohjelman taittumistehosteesta. Onko siinä mitään järkeä vai meneekö se kikkailun piikkiin? Vastaavaa ei käytetän iPhonessa missään muualla. Kartta taittuu pois näkyvistä niin pitkältä matkalta, ettei sitä pääse kuitenkaan käyttämään. Toisaalta kartta vie tilaa ylälaidasta niin, että kontrolleja ei mahdu yhtä paljon kuin jos kyseessä olisi tavanomaisempi flip-tehoste.

map curl

Mitä sanoo raati? Minä tuomitsen tuon kikkailuksi.

[Rumaa on sekin, että itsenäinen kehittäjä ei voi käyttää samaa efektiä, sillä julkisilla apeilla ei ole mahdollista pysäyttää siirtymää tuolla tavalla.]

Posted in GUI, apple, nokia | 8 Comments »

Safari vaihtoi palkin spinneriin

July 28th, 2009

Kirjoitin hiljattain erilaisista indikaattoreista, joilla kuvataan työn etenemistä. Nykyään muodikkaat spinnerit on yleensä toteutettu niin, että ne kertovat vain, että jotain tapahtuu, mutta eivät yritä arvata, kauanko se kestää [joskus näkee myös jonkinlaisia täyttyviä piirakoita]. Perinteisemmät progress barit taas kasvavat sitä mukaa, kun tehtävä etenee ja pyrkivät olemaan valmiita samaan aikaan tehtävän kanssa. [Aina se ei onnistu.]

[Wikipediassa spinning wheel näemmä luokitellaan throbberin alalajiksi. Olisi termitalkoille tarvetta.]

Safari-selaimessa on perinteisesti ollut omalaatuinen tapa esittää sivun latautumista. Siinä missä muut selaimet tapaavat käyttää palkkimallista ilmaisinta ikkunan alalaidassa, Safarissa palkki on kasvanut osoitekentässä. Kirjoitin aikoinaan pidemmin Safarista ja kerroin, miksi pidin tuota toteutusta alkuyllätyksen jälkeen hyvänä ideana.

4.0-version myötä Safari on hylännyt tämän toteutuksen ja siirtynyt epämääräiseen spinneriin. Spinneri pyörii osoitepalkin oikeassa reunassa, eikä käyttäjälle enää anneta arviota siitä, kauanko sivun latautuminen kestää. Nopeilla yhteyksillä sivut latautuvat pikaisesti, enkä tiedä, olisiko palkkimuotoisesta arviosta oikeast iloa, mutta hieman ihmettelen Applen ratkaisua silti.

Joe Mullins on samaa mieltä. Hän mainitsee myös toisen aiheeseen liittyvän muutoksen. Aikoinaan kehumani pysäytä/päivitä-nappi on menty siirtämään osoitekentän vasemmalta puolelta osoitekenttään pikkuruiseksi kikkareeksi [kuvassa näkyvä ruksi].

Ei se, että iPhone toimii noin tarkoita, että työpöytä-Safaria pitäisi mennä väkisin sössimään saman näköiseksi. Kohde on pieni ja hankalasti löydettävä, sen klikkaaminen tuntuu huteralta eikä se pysy paikallaan, sillä osoitepalkin leveys muuttuu ikkunan koon mukana.

Sinänsä kiinnostavasti iPhonen selaimessa latauspalkki toimii yhä niin kuin Safarissa tähän asti.

Huomasinpa samalla, että ns. SnapBack-toiminto on kaikessa hiljaisuudessa poistunut Safarin osoitepalkista. Hakutuloksissa se on yhä käytössä. Toiminto tuli Safariin mukaan heti ensimmäiseen versioon, jolloin edes välilehtiä ei vielä ollut. Se ajaa jollain tapaa samaa asiaa. Jos sijaitsee vaikka Helsingin Sanomien etusivulla ja käy lukemassa jonkin uutisen ja vaikka uutisen kommentit, tuota nappia painamalla pääsi takaisin etusivulle. Se pyrki jollain tapaa viisasti haistelemaan, mikä olisi sellainen sivu, jolle käyttäjä luultavasti haluaisi palata. Muistaakseni sitä pystyi ohjaamaan manuaalisestikin.

Koska selittäminen on näin vaikeaa, voi päätelle, että toiminto taisi olla vähän epäonnistunut. Yhä edelleen hakuluukun SnapBack-kuvaketta painamalla pääsee suoraan takaisin Googlen tulossivulle, vaikka olisi eksynyt linkistä edelleen eteenpäin.

Posted in GUI, apple | 3 Comments »