[Tämä teksti on julkaistu alun perin työblogissani, mutta sopii varmasti tännekin.]
Applen laitteita yksinkertaisiksi kehuvat muistavat mainita yhdeksi syyksi sen, että nappuloita on vähän. Googlekin saa kehuja: siinä on vain yksi luukku ja hakunappi. “Voisiko meidänkin tuotteemme olla niin kuin Google”, jotkut suunnittelijat tuskailevat pomojensa vaatimuksia. Asia ei ole noin yksinkertainen.
Nappien ja valintojen poistaminen on triviaalia. Karsimisen tekeminen niin, että aiotut tehtävät saa suoritettua jouhevasti, on haastavaa.
Kuka tahansa pienellä näytöllä ja parilla painikkeella varustettuja piippaavia laitteita säätänyt tietää tämän. Laite voi olla digitaalikello, askelmittari tai polkupyörän nopeusmittari. Yhteistä näille on, että ne näyttävät yksinkertaisilta vähine nappeineen, mutta todellisuus on tuskainen. Lukuja saa nylkyttää eteenpäin painallus kerrallaan ja jos innostuu painamaan kerran liikaa, joutuu kelaamaan koko listan läpi uudelleen. Taaksepäin liikkumiselle kun ei omaa nappia riittänyt.
Kun nappeja on enemmän kuin toimintoja, yksi painike joutuu vastaamaan monesta asiasta. Tällöin käyttöliittymään tuodaan erillisiä tiloja eli moodeja (mode). Moodeja kannattaa välttää, jos suinkin mahdollista, sillä ne ovat ihmisille vaikeita ja aiheuttavat joidenkin tutkimusten mukaan suurimman osan tilanteista, joita onnettumuusuutisissa kutsutaan inhimillisiksi virheiksi (yleensä inhimillisen virheen takana on epäinhimillinen järjestelmä, mutta tätä harvoin mainitaan uutisissa).
Moodi voidaan määritellä niin, että eri moodeissa sama toiminta aiheuttaa eri vasteen. Näin esimerkiksi tietokoneen caps lock -painikkeella siirrytään moodista toiseen. a-painikkeen painaminen tuottaakin yhtäkkiä vasteeksi A:n. Moodista kerrotaan valolla, joka monissa näppäimistöissä sijaitsee aivan muualla kuin caps lock -nappi, ja jää näin helposti huomaamatta. Työnäppäimistössäni ei näköjään ole minkäänlaista indikaattoria asiasta.
Yleensä vahingossa painetun caps lockin huomaakin vasta jäljestä, joka ei vastaa tarkoitusta (erään tiedon mukaan viimeisin tahallinen caps lockin painallus sattui vuonna 1987). Moodivirhe on tapahtunut, mutta onneksi lopputulos ei ole sen vakavampi.
Yksi liennytys määritelmälle on. Jos moodi on käyttäjän huomion kohteena, painikkeen modaalisuus on hyväksyttävää. Näin on ihan ok tehdän play/pause-painike musiikkisoittimeen, sillä käyttäjä tietää missä moodissa hän on kuulemalla äänen korvissaan. Musiikin pysäyttäminen on paljon hankalampaa, jos kuulokkeet eivät ole korvilla ja joutuu pohtimaan, tarkoittaako näytöllä näkyvä play-symboli, että musiikia toisetaan parhaillaan vai että musiikin toisto alkaa, jos nyt painan vieressä olevaa nappia.
Viimeksi tuskailin moodien kanssa suuremmin viime kesänä. Yritin katsoa kelloa Helsinki-Tallinna-purjehduskilpailussa. Kädessäni oli Claes Ohlsonilta ostettu anadigikello, jonka näytön taustavaloa en tahtonut saada päälle. Painoin kaikkia neljää nappia vuoron perään, mutta mikään ei toiminut.
Valonappi oli modaalinen, se toimi vain tietyssä moodissa. Muissa tiloissa se teki jotain muuta. En muistanut ulkoa myöskään mode-napin sijaintia, joten olin täysin arvailun varassa. Jonkin aikaa nappeja painettuani valo viimein syttyi, mutta huomasin harmikseni, että nappeja hakatessani olin tullut säätäneeksi kellonajan vääräksi. Onneksi valo valaisi myös viisareita sen verran, että sain lopulta ajan selville.
Einstein kehotti tekemään asioista niin yksinkertaisia kuin mahdollista, mutta ei yhtään yksinkertaisempia. Larry Tesler on samassa hengessä todennut, että järjestelmiin liittyy tietty määrä välttämätöntä monimutkaisuutta. Sähköposti vaatii lähettäjän ja vastaanottajan osoitteet, joten ne on pakko tietää.
Sähköpostiohjelma voi auttaa niin, ettei omaa osoitetta tarvitse kirjoittaa, ja vastaanottajakin osataan täydentää muutaman kirjaimen perusteella. Jos halutaan säästää käyttäjää ajattelulta, suunnittelijan on ajateltava etukäteen tämän puolesta. Monimutkaisuuden määrä on vakio, mutta toisessa tapauksessa lopputuloksena on tyytyväinen käyttäjä.
Joskus ajattelun tekee suunittelijan sijaan tekniikka. Google pystyy tarjoamaan yksinkertaisen hakuluukun juuri siksi, että heillä on valtava määrä dataa ja mielettömät algoritmit sen läpikäymiseen. Lopputulos on yksinkertainen, mutta ei liian yksinkertainen. Välttämätön monimutkaisuus on mukana
