Archive for the ‘purnaus’ Category

Blogilista unohtaa kirjautumisen

Monday, June 22nd, 2009

Tiedän kyllä, että blogit ovat kuolleet, mutta olen näihin aikoihin asti käyttänyt Blogilistaa muistolehtonani ja porttinani tähän menneeseen maailmaan. Näin siitä huolimatta, että jokainen uudistus, joka sille on Päivän pamauksen ajoista tehty on jollain lailla tuhonnut sitä.

Voi, sen täytyi olla melkoinen palvelu aikoinaan.

No, tulin vain ilmoittamaan, etten kestä enää, ellei tämä kirjautumisongelma poistu. En ole varma, tuliko se tässä laajuudessaan esiin vasta uuden Safarin myötä. Edellisellä betallakin tätä tapahtui, mutta ei sentää joka ikisellä kerralla niin kuin nyt.

Näin näen listan blogeista omat suosikit -sivulla.

suosikkini

Linkkiä klikattuani en päädykään blogiin, vaan takaisin kirjautumissivulle, jossa minun pitää kirjautua uudestaan. Safari täydentää tiedot luukkuihin, mutta joudun painamaan nappulaa itse.

kirjautuminen

Tämä tapahtuu joka ikistä linkkiä klikatessa. Jos yritän avata blogit luettavaksi välilehtiin, hetken kuluttua minulla on edessäni rivi vällehtiä, joista jokainen odottaa, että käyn kirjautumassa sisälle Blogilistaan.

tabit

[Kuvissa esiintyvällä Muista minut -valinnalla ei ole yhteyttä tapaukseen.]

Kirje avataan aina?

Saturday, June 20th, 2009

“Kirje avataan aina”, kehui postin mainos joskus lapsena. Muistan kuinka pysähdyin ajattelemaan asiaa ja mietin, että niinhän se on. Jos puhelin soi metsässä eikä kukaan ole kuulemassa on aivan sama, soiko se. Mutta kirjeen saa jossain vaiheessa luettavakseen, vaikka ei sattuisi olemaan paikalla, kun se kolahtaa luukusta.

Sittemmin ajat ovat muuttuneet. Puhelimet soivat taskuissa, postikin kilahtaa puhelimeen. Nykyään en jaksa avata kirjeitä, sillä se on kamalan vaivalloista. Kirjeet kertyvät kasaksi eteiseen ja potkin niitä mennessäni. Yritän päätellä päältä päin, onko kirjeessä jotain tarpeellista vai onko se pelkkä asiakasviesti tai tiliote. Aivan kuin olisin kiinnostunut tietämään, paljonko minulla on ollut rahaa jollain satunnaisella menneellä ajanhetkellä.

Viimeisen vuoden aikana asiaa on hankaloittanut myös se, että olen ollut armeijassa enkä ole usein päässyt moneen viikkoon tutkimaan postiani. Asunnossa asuva pikkuveljeni suhtautuu kirjeisiin kuten minäkin, joten todenäköisyys, että ne päätyvät avatuksi on varsin pieni.

***

Perinteiset organisaatiot ajattelevat ilmeisesti kaikesta huolimatta yhä muinaisen postin tavoin, että kirje avataan aina. Mitä tärkeämpi asia, sitä luultavammin siitä ilmoitetaan ainoastaan kirjeellä. Keväällä sain asiasta ikävän muistutuksen.

Olin maksamassa ostoksiani ruokakaupassa eräänä lauantaiaamuna, kun pankkikorttivisani kieltäytyi yhtäkkiä toimimasta.

– Hmm.. tässä lukee, että ota kortti pois, myyjä kummasteli.
– No, äläpä ota kuitenkaan, pyysin ja ojensin Visa Electron -korttini.

Testin vuoksi kävin seuraavassa kaupassa eikä kortti toiminut sielläkään. Kassakone käski taas poimia kortin talteen, mutta myyjä suostui pyyntööni olla tekemättä tätä.

Kummastelin asiaa ja matkustin tutkimaan postiani. Toden totta, olin saanut pankista kirjeen, jossa kerrotiin, että Visa-laskuni oli erääntynyt. Minun täytyisi palauttaa korttini pankille kahtia leikattuna. Jos yrittäisin käyttää sitä, se poimittaisiin talteen kaupassa ja joutuisi maksamaan korvauksen. Olisiko ollut peräti 80 euroa.

Ihmettelin, kuinka minulle oli voinut jäädä maksamattomia suorituksia, sillä yleensä olin saanut asiasta viestin Netpostiini. Kävin katsomassa. Tosiaan, listauksessa luki, että lasku on tullut, mutta loppusaldo on 0 euroa.

netposti

Kun viestin klikkasi auki, totuus olikin toinen. Minulla oli kuin olikin maksamatta hieman toista sataa euroa, jotka olin lainannun rukkikurssillemme. Vaikka olen köyhä varusmies, olisi minulla ollut varaa moinen maksaa koska tahansa, mutta päättivät sitten varmuuden vuoksi sulkea kortin ensin. Onneksi sentään asiasta ei ehtinyt tulla luottotietomerkintää, vaikkei kaukana ollut sekään.

Mielessä kävi, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ollut ulkomailla sillä aikaa, kun pankki lähettää minulle kirjeen kotiin ja sulkee korttini.

Luottokuntaan asiasta soittaessani minua puhuteltiin kuin pahempaakin talousrikollista.

***

Tarina kääntyy lopulta hieman surkuhupaisaksi, sillä onnistuin lukitsemaan myös Visa Electronini. En ollut käyttänyt sitä vuosikausiin, joten tunnusluvun viimeinen numero oli päässyt unohtumaan. Nykyään yhä harvemmassa paikassa voi kuitata maksua allekirjoituksella, joten ilman tunnuslukua on vaikea selvitä. Ilokseni muistin, että pankkiautomaateissa on oma reikänsä sirukorteille. Se ei imaisisi korttia, vaikka numeron laittaisi väärin.

Näköjään se ei imaise korttia, mutta muutaman väärän yrityksen jälkeen se lukitsee kortin niin, ettei sillä voi maksaa. Syytä se ei kuitenkaan kerro käyttäjälle. Kohta huomasin olevani vailla käteistä ja vailla ensimmäistäkään toimivaa korttia.

***

Pankkivierailulla sain lukitun kortin avattua helposti ja ystävällinen kassatäti teki minulle Mastercard-hakemuksen. Aleksentarinkadun Nordean pankkisali on niin hieno, ettei tulisi mieleenikään käydä missään muualla. Visaa ei kuulemma kannattaisi kokeilla vähään aikaan.

Huvitti, kun hän kysyi tulojani. Kerroin ylpeänä, että olen ollut palveluksessa jo niin kauan, että saan hieman yli kymmenen euroa päivärahaa. Täti hymähti ja merkitsi tuloikseni nollan.

Laittoi vielä ruksin kohtaan, että varusmiespalvelu suorittamatta. Hupsuja asioita ne kysyvät vielä nykyaikanakin.

PS Mielessäni kävi sekin, tarvitsenko pankki-luottokorttia mihinkään. Sehän maksaa rahaakin, ellei ole kyllin hyvä asiakas pankilleen. Hankin aikoinaan Visani, kun opintoviikkoni riittivät siihen ja tunsin itseni aikuiseksi sanoessani ruokakaupassa, että pankille, kiitos. Visalla pystyi maksamaan verkossa, mutta eikös Visa Electronillakin pitäisi nykyään pystyä.

Pankkikortin hankin aikoinaan, kun ärsytti, ettei Visa Electron kelvannut kaikkialla. Pelkkiä pankkikortteja ei enää saa, mutta Visa Electron ei vieläkään kelpaa ainakaan junissa. On tämä vaikeaa.

PPS Niin, pitäisi laittaa tuollaiset laskut suoraveloitukseen, mutta kun verkkopankin käyttö saa minut aina niin ärtyneeksi, etten koskaan jaksa perehtyä, kuinka se tapahtuisi.

Oppikirjaesimerkkejä maksupäätelaitteista

Friday, May 16th, 2008

Mietin, mitä olisin vastannut, jos minulta olisi kysytty, kuinka helpoksi koen kassojen maksupäätteiden käyttämisen. Verkkouutiset kertoo seuraavaa:

Yhä useammat, 24 prosenttia, ovat maksaessaan käyttäneet usein sirukortin lukemiseen tarkoitettua maksupäätettä. [...] Maksaminen kortin lukijalaitetta käyttäen on pääsääntöisesti koettu helpoksi, sillä valtaosa eli 93 prosenttia on kokenut sen joko erittäin tai vähintään melko helpoksi.

Kyllä minä niitä käyttää osaan, mutten ymmärrä, miksi noin helppo asia on toteutettu noin huonosti.

Laitteessa on kolme painiketta ja kaksi vaihtoehtoa. Olisi viisasta antaa molemmille vaihtoehdoille oma painike ja säästää kolmas paluupainikkeeksi. Näin ei ole tehty, vaan kaksi painiketta siirtää valintaa ja kolmas toimii vahvistimena. Ensimmäisissä laitteissa pankki- ja luottovaihtoehto sijaitsivat valikossa vasemmalla ja oikella. Tämä on mielekästä, sillä painikkeetkin on aseteltu horisontaalisesti. Valinta tapahtui painamalla ensin vasemmalle tai oikealle ja sitten keskinappia vahvistukseksi. Painalluksia tarvittiin yhden sijaan kaksi, ja toteutus oli sen verran sekava, että sitä paikattiin liimaamalla pankki- ja luotto-opastetarrat maksupäätteisiin.

sivusuuntainen

Ilmeisesti laitteiden ohjelmisto oli mahdollista päivittää, joten joku kehitti palautteesta opittuaan uuden version. Tällä kertaa pankki ja luotto ovat näytöllä allekkain. Hyvänä puolena toteutuksessa on, että molemmat mahtuvat näytölle yhtä aikaa. Huonoa on, että näppäinjärjestyksen vastaavuus ei ole enää ilmeinen. Erityisen älytöntä on, että näppäinjärjestys on juuri päinvastainen kuin kaikkialla muualla. Yleensä maissa, joissa luetaan vasemmalta oikealle, on tapana tällaisessa tilanteessa kääntää näppäinjärjestys niin, että vasen nappi tarkoittaa ylöspäin ja oikea alaspäin. Päätteiden näppäimet toimivat toisin päin.

pystysuuntainen

Nykyään luottokortti on oletusarvoisesti valittuna, joten jos sen hyväksyy suoraan, säästää yhden painalluksen. Jotkut epäilevät tätä salaliitoksi.

(En kaikkiaan tiedä, mitä iloa siitä on, että luotto- ja pankkikortti sijaitsevat samalla fyysisellä kortilla. Kertaakaan en ole tästä hyötynyt, sillä en missään tilanteessa tarvitse korttia yhtä aikaa molempiin tarkoituksiin. Ylimääräistä vaivaa sen sijaan kohtaan jatkuvasti. Aina maksaessani joudun erikseen kertomaan, kumpaa puolta haluan käyttää. Samoin pankkiautomaatilla. En käytä Suomessa luottokorttia muuhun kuin verkko-ostoksiin, mutta se muistuttaa minua olemassaolostaan jatkuvasti.)

Näiden kahden mainitun päätetyypin lisäksi vastaan tulee muitakin variaatioita. Joissakin kortti syötetäänkin pohjaan. Joissakin pankki- vai luottovalinnan jälkeen painetaan vahvistus numeronäppäimistön enter-painikkeella. Lidlin käyttämät laitteet ovat sikäli hienoja, että niissä pankki- ja luottovalinnalle on varattu oma soft key, jota painamalla valinta tehdään suoraan ilman erillistä vahvistusta.

Ironista on, että Lidlissä ei voi maksaa luottokortilla.

Lidl-tyyppinen

Myöskään näyttöjen tekstejä ei ole juuri hiottu. Ei minua välttämättä kiinnosta tietää, mihin ip-osoitteeseen pääte ottaa yhteyttä maksua suorittaessaan. Joissain käännettävissä laitteissa on epäselvää, onko viesti tarkoitettu kassahenkilölle vai asiakkaalle. Usein kortin saa ottaa pois jo ennen kuin laite antaa siihen luvan, ja myyjät ihmettelevät, miksei asiakas ymmärrä tätä.

Ennen vanhaan pankkiautomaatit antoivat rahat ennen kuin palauttivat pankkikortin. Tämän seurauksena ihmiset unohtivat korttinsa automaattiin, sillä he olivat tulleet automaatille nostamaan rahaa ja poistuivat saatuaan tehtävän suoritetuksi. Sittemmin järjestys on korjattu. Norman kutsuu tällaista pakotettua toimintajärjestystä inter lockiksi.

Vaikka kuitti ei ole aivan yhtä kiinnostava asia kuin setelitukko, on järkevää suunnitella päätteet niin, että ne eivät anna kuittia ennen kuin kortti on poistettu lukijasta. Minulla kesti hetki ymmärtää, että tämän periaatteen laiminlyönti on syy, miksi olen kahdesti ollut unohtaa korttini Lidlin lukijaan.

Aihetta liipaten: Matkakorttien latausautomaatit huolivat viimein kortit maksuvälineenä. Yksi ongelmista on siis korjattu.

Powerpoint on taas huono

Friday, February 29th, 2008

En ole päässyt käyttämään uutta Officea, mutta huomasin taas tänään vaihteeksi kokeillessani, että Macin Powerpoint 2003 on yhä huono.

Halutessani siirtää dian sellaisenaan yhdestä esityksestä toiseen Keynotessa valitsen sen sivupalkista, kopioin, siirryn toisen esityksen sivupalkkiin ja sijoitan. Dia säilyy ennallaan, master-tiedostot kopioidaan mukana, ja jopa painikkeiden linkitykset muutetaan viittaamaan alkuperäiseen dokumenttiin niin, että nekin säilyvät toiminnassa.

Powerpointissa yritin valita dian sivupalkista, mutta en kyennyt valitsemaan kuin tekstiä. Siirryin slide sorter -näkymään [joka on muuten raivostuttavan hidas ja renderoi jostain syystä diat ensimmäisestä alkaen, vaikka käyttäjä olisi luultavammin halukas näkemään ne valitusta diasta lukien] ja kopioin dian.

Siirryin toisen esityksen slide sorter -näkymään sijoittaakseni. Esitykseen siirtyivät kyllä kuva ja teksti, mutta eivät alkuperäisen dian masterista perityt muotoilut. Mahtaako olla jokin tapa, jolla tämän olisi kuulunut onnistua?

Päädyin lopulta poistamaan esityksestä kaikki ylimääräiset diat ja jätin jäljelle vain sen, jonka olin yrittänyt kopioida toisaalle. Yrittäessäni tallentaa lopputuloksen uudella nimellä PowerPoint antoi seuraavan virheen:

PowerPoint

Huoh, PowerPointilla on todella muutama muukin ongelma kuin graafinen heikkous Keynoteen verrattuna.

Asiakastoiminto (WTF)?

Wednesday, February 27th, 2008

Yritin lähettää sähköpostia. Outlook sanoi näin:

asiakastoiminto WTF

Aikani ähkittyäni ymmärsin, että sähköpostiosoite oli ilmoitettu alkuperäisessä lähteessä ääkkösellisessä muodossa ja tämä oli Outlookin tapa kehottaa minua korjaamaan ö o:ksi.

[Tietenkään osoitetta ei voi suoraan muokata, vaan sitä täytyy kaksoiklikata, jolloin aukeaa erillinen muokkausikkuna.]

Jos siis olette menossa Virtuaalimaailmat ja markkinointi -seminaariin, huomatkaa kutsussa oleva virhe.

Nokian puhelinten päivittämisen vaikeus

Sunday, January 20th, 2008

Huomasin sattumoisin SwitchX-blogista, että Nokiaani on tullut ohjelmistopäivitys. Se ei ole aivan yhtä näppärää kuin huomata se iTunesista, joka antaa hakea ja asentaa päivityksen yhdellä klikkauksella, mutta käyhän se näinkin.

Käynnistin koneeni Windowsiin ja aloin ihmetellä. En muista kaikkea aivan tarkkaan, sillä olin hyvin väsynyt tätä puuhatessani, mutta Nokian sivuilta löytyi .exe-tiedosto, jonka oli määrä päivittää puhelin. Se käynnistyi varsin kiltisti ja kehotti irrottamaan puhelimen koneesta. Hieman hämmentyneenä tottelin ohjetta: irrotin kaapelin ja kytkin sen takaisin kiinni. Ohjelma kertoi, että puhelimen varmuuskopioiminen olisi suositeltavaa, mutta ei tarkemmin, mitä puhelimen tiedostoille kävisi.

Hain siis lisäksi PC Suite -ohjelman varmuuskopiointia varten. Se näytti päällepäin varsin tyylikkäältä antialisoituine teksteineen kaikkineen. Wizard-henkisesti edennyt prosessi juuttui jossain vaiheessa eikä peruuttamis- tai keskeyttämisvaihtoehtoa tarjottu, joten jouduin lopettamaan ohjelman ja aloittamaan uudestaan. Toisella yrittämällä sain varmuuskopioinnin onnistumaan. Koska kontaktit ovat tallessa koneellani, varmuuskopioin vain asetukset hieman huolissani siitä, ettei missään ollut valintaa, joka olisi säästänyt myös ohjelmat.

Varmuuskopioinnin jälkeen palasin päivitysohjelman pariin. Se herjasi jälleen, ettei voi päivittää puhelinta, sillä se on kytketty kiinni koneeseen, joten irrotin kaapelin. Kytkettyäni sen jälleen kiinni, ohjelma eteni johonkin vaiheeseen, ja näytölle ilmestyi tilanteen etenemistä kuvaava palkki. Parin minuutin kuluttua palkki oli täyttynyt. Ohjelma kertoi, että on nyt korjannut itsensä ja tarjosi painiketta, joka sulki sen.

Tämä toistui aina, kun yritin käyttää ohjelmaa näin. En muista enää tarkkaan, mitä muuta kokeilin, mutta jollain muulla tavalla sain toistuvasti virheilmoituksen, jota en valitettavasti muista, mutta josta en ymmärtänyt mitään.

Jostain syystä keksin vielä kurkata PC Suiten puolelle. Riemukseni huomasin, että sielläkin oli oma päivitysosionsa. Ehkä se toimisi. Kuvakkeen klikkaaminen käynnisti uuden ohjelman, joka ei toiminut enää PC Suiten alla. Ohjelma eteni varsin kauas ennen kuin kertoi, ettei voi edetä, sillä puhelimessani on liian vähän virtaa.

Ihan viisastahan moinen varovaisuus on, mutta ärsytti, miksei laite voinut ladata itseään virtaa kuljettavan USB:n kautta. Minulla on vain yksi nykyisellä pienellä liittimellä varustettu Nokia-laturi ja säilytän sitä työpaikalla. Kotona käytän vanhaa pöytälaturia, johon puhelimeni sattuu sopimaan. Irrotin puhelimen koneesta ja laitoin sen lataantumaan puoleksi tunniksi.

Tämän jälkeen päivitys eteni. Ensimmäisellä kerralla tiedoston haku keskeytyi, ja ohjelma oli käynnistettävä uudelleen, mutta toisella yrittämällä se toimi. Lopulta parin tunnin puuhailun (ml. akun latautumisen odotus) jälkeen olin onnistunut tyhjentämään puhelimeni ja päivittämään sen firmwaren.

Varmuuskopion palauttaminen onnistui kivuttomasti, ja onneksi asetuksiin sisältyi myös valtaosa asennetuista ohjelmista. Push-mail-ohjelmaa sain yrittää asentaa uudestaan useamman kerran ennen kuin se alkoi jälleen toimia, mutta onnistui sekin lopulta.

Itse järjestelmä toimii hieman aiempaa paremmin: muisti ei lopu heti, vaan kykenen pitämään auki yhtä aikaa Operaa, Gmailia ja Widsetsiä. Tähän mennessä myöskään päälikannen painikkeet eivät ole lakanneet toimimasta satunnaisesti. Mainiota.

Tilasta toiseen siirtyminen on edelleen jokseenkin kankeaa, sillä näkymän osaset piirtyvät esiin hieman välkkyen ja sekalaisesti. Tukea ajastetuille herätyksille tai käyttöliittymältään järkevälle musiikkisoittimelle ei tämäkään päivitys tarjonnut. Kuulemma organisaatiomuutoksen myötä on lupa olettaa, että E-laitteita ei enää välttämättä tehtäisi N:iä huonommiksi. Toivotaan näin.

[Jotta jokin tasapuolisuus säilyisi, todettakoon, että minua ärsyttää suunnattomasti, kuinka Apple rahastaa tuoreimmasta iPod touch -päivityksestä 20 dollaria. Olkoot kuinka hölmöjä tahansa yhdysvaltalaiset kirjanpitolait, niin tuo on jo röyhkeää. En tiedä vielä, onko täkäläinen hinta 20 euroa, mutta pahaa pelkään. Luulin ensin, että hinta koski vain sinänsä melko tarpeettomia viittä ohjelmaa, mutta näemmä webclippien tallentaminen ja etusivunäkymän muokkaaminenkin ovat maksullisia päivityksiä.]

Pelien kamalat valikkokäyttöliittymät

Friday, December 28th, 2007

Joulun kunniaksi tulin puuhanneeksi hieman tietokonepelien kanssa. Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, että tulin puuhanneeksi jo ennen joulua, sillä ostin marketista halvalla viime vuoden Fifa-pelin siitä riemusta, että Bootcampin myötä yhtäkkiä mikä tahansa peli toimii koneellani.

Nielsen vitsaili kerran, että jos Doomin käytettävyyttä haluttaisiin parantaa, 3D-näkymä tulisi muuttaa kaksiulotteiseksi ylhäältä kuvatuksi kartaksi ja pyssyjen sijaan pelaajalle tulisi antaa pommeja, joilla vihulaisiin osuisi helpommin. Pelisuunnittelijat ovat kiistatta rautaisia asiantuntijoita, mutta on valtavan ironista, että pelien valikot ovat käytettävyydeltään niin kamalia. Ei näin ollut lapsuuteni Mac-peleissä [ei ainakaan Nascar Racingissä tai Civ II:ssa]. Nykyiset PC-pelit ovat suurelta osin konsolikäännöksiä, jolloin valikot on tehty konsoliohjaimien ehdoilla. Typerimmissä peleissä ei voi käyttää edes näppäimistöä pelaajansa nimeämiseen vaan joutuu noukkimaan merkkejä yksitellen näytölle ilmestyvältä virtuaalinäppäimistöltä.

Kaiken huippu on Guitar Hero III, jonka numeroita ja kirjaimia sisältävä lisenssikoodi tulee syöttää kitaraohjaimen avulla. Koodi sisältää tietenkin I- ja 1-merkkejä, joita on vaikeaa erottaa toisistaan. Sekä O:ta ja 0:llaa. Virheen sattuessa koko syötetty koodi pyyhitään pois. Microsoft on onnistunut toteuttamaan Windowsin lisenssikoodin niin, että myös B ja 8 näyttävät aivan samoilta, mutta tätä ei Guitar Herossa ollut vielä keksitty. Jos seuraavaan versioon ei mitään uutta tuoda, niin ehkä tämä sentään.

Jos pelin valikossa voi käyttää hiirtä, hiiren tuntuma on yleensä nykivä ja kursori kummallisen muotoinen. Silti ei ole mitään takeita, että kaiken voi tehdä hiirellä. Fifani alussa päädyin tilanteeseen, jossa hiirellä sai valita yhden lipuista [ovatko liput soveliaita symboleita kielille on oma juttunsa] ja klikata peruuta-painiketta. Kesti tovin ennen kuin keksin, että eteenpäin halutessaan piti siirtyä käyttämään näppäimistöä ja painaa returnia.

Hyvin usein valikot on toteutettu niin, että ne eivät käytä likimainkaan koko näytön alaa hyödykseen. Valikko saattaa näyttää ainoastaan kulloinkin valitun kohteen, jolloin ainoa keino selvittää, onko kaivattu toiminto valikossa ensinkään, on kelata kaikki vaihtoehdot läpi. Tämä on ymmärrettävää yksirivisen näytön MP3-soittimella, mutta ei suurella monitorilla.

Valtaosa outouksista on perua konsolimaailmasta, mutta en ymmärrä, miksi sielläkään olisivat tarpeellisia turhat OK-dialogit.

– Kovalevyn lukeminen onnistui!
– OK.

– Pelin lataaminen onnistui!
– OK.

– Asetusten tallentaminen onnistui!
– OK.

Asetuksien muuttaminen tapaa kaikkiaan olla ongelmallista. Aivan liian usein resoluution muuttaminen onnistuu vain pelin käynnistyksen yhteydessä aukeavan valikon kautta. Joskus tuo valikko ei tule näkyviin kuin ensimmäisellä käynnistyskerralla. Koska asetuksia yleensä säädetään, jotta saataisiin peli toimimaan käytettävällä koneella mahdollisimman hyvännäköisenä, olisi suotavaa päästä grafiikka-asetuksista suoraan pelaamaan. Kenties jopa nähdä realistinen esikatselu sitä mukaa, kun valintoja tekee. Vaan ei: aivan liian usein grafiikkaa saa säätää vain päävalikosta, joten vaikutukset nähdäkseen joutuu kahlaamaan uuden pelin aloittamiseen liittyvien vaiheiden lävitse.

grafiikkaa

Grafiikka-asetusten teknisen terminologian hahmottaminen on asiaan vihkiytymättömälle taatusti kyllin haastavaa jo ilman kelvollisen palautteen puutettakin.

Windows tuo pelaamisen omat hauskat lisämausteensa. Jos vaikka shift sattuu olemaan nappi, jota pelissä painetaan useasti, Windows kertoo viiden painalluksen jälkeen kätevistä helppokäyttötoiminnoista, joita käyttäjä on varmaankin yrittänyt aktivoida. Jos oikein hupsusti sattuu käymään, peliin palaaminen ei onnistu enää tämän katkon jälkeen.

Myös Mac-puolella on raivostuttavan tuttu ilmiö, että pelit eivät sen vertaa kunnioita käyttäjän halua poiketa välillä muiden ohjelmien puolella peliä sulkematta, että standardit ohjelmanvaihtokomennot toimisivat. Yksi happotesti on sekin, sammuuko peli painamalla komento + Q niin kuin muut ohjelmat, vai joutuuko lopettaessaan seikkailemaan sinne tänne ja vastaamaan ylimääräisiin vahvistuskysymyksiin. Yksi vahvistuskysymys on hyväksyttävissä, kuten muitakin ohjelmia lopetettaessa, mutta on älytöntä joutua vahvistamaan ensin, että haluaa lopettaa kilpailun, sitten uramoodin ja lopulta vielä, että haluaa todella palata Windowsiin.

Kuinka vain, hauskimpia ovat varoitukset “Loading. Please don’t turn off your PC now”. Äh, juuri kun ajattelinkin sammuttaa PC:ni kesken kaiken. Joku on ilmeisesti porttauksen yhteydessä ajanut kaikki tekstit läpi etsi&korvaa-toiminnolla ja muuttanut console-sanan PC:ksi.

Tulostintuskaa

Thursday, November 29th, 2007

Voi, kuinka vihaankaan joskus tulostimia.

Tappelin jälleen viime viikonloppuna tulostimen kanssa, joka ei mitenkään reagoinut tulostuskäskyihini eikä indikoinut ongelmista muuten kuin jättämällä tekemättä mitään. Olisi nyt edes vilkuttanut morsekoodia oranssilla valollaan, kuten tulostimet tavallisesti kommunikoivat.

Tuskin on sattumaa, että käyttöliittymäsuunnittelun kursseilla näytetään aina esimerkkinä huonosta käyttöliittymästä vanhaa tulostusdialogin kuvakaappausta arvatenkin 80-luvun Macintoshista. Minua suututtaa aina, kun näen sen kuvan, että nyt ne ihmiset luulevat, että Macit näyttävät yhä tuolta.

Sitten muistan, että tulostusdialogit ovat Macilläkin yhä vallan karseita. Windowsilla toki yleisesti ottaen vielä huonompia. Töissä halutessani tulostaa kaksipuoleisen dokumentin, menen tulostusdialogista Properties-napin takaa löytyvästä ikkunasta Finishing-välilehdelle. Jos taas haluan useamman sivun yhdelle arkille, menen loogisemmin Page Setup -välilehdelle. Jossain toisessa tulostimessa toimin jotenkin toisin.

Hallinnan tunne on yksi tärkeimmistä lähtökohdista hyvään käyttökokemukseen, ja juuri tuo puuttuu tulostamisesta. Ok-napin painamisen jälkeen voi tapahtua jotain tai olla tapahtumatta. Jokin ohjelma tietokoneella voi kertoa jotain relevanttia tai olla kertomatta. Käyttäjällä voi olla oikeus avata oma tulostusjononsa, jopa hallita sitä – tai sitten ei.

Tulostimet eivät pääsääntöisesti kerro tietokoneelle, milloin työ on valmis. Käyttäjän kuuluu itse kävellä laitteelle ja selata koko toimistosiiven tulostekasaa ja mahdollisesti löytää omansa seasta.

Joskus laittaa monikymmensivuisen dokumentin tulostumaan Wordista ja poistuu koneen äärestä odottelemaan toisaalle. Takaisin palatessaan näkee, että Word on dokumentin alkuosan spoolaamisen jälkeen huomannut, että sectionin 3 alamarginaali ei välttämättä mahdu sivulle ja pyytää käyttäjää ottamaan syyn niskoilleen OK-napilla ennen kuin aloittaa tulostuksen.

Tulostimet eivät myöskään mitenkään ilmoita, milloin kokevat tarvetta tuottaa testisivuja. Voi olla, että koneeseen on asettanut euron arvoisen valokuvapaperin, kun laite päättää hetken oikusta tuhota sen testikuviolla. Tai, että käyttäjä on miettinyt tarkasti mielessään, kuinka päin paperi tulee asettaa laitteeseen, jotta taustapuolen jälki tulostuu oikein päin. Ja tulostinpa päättää imaista paperin sisäänsä omistuskirjoitusta varten.

Oma taiteenlajinsa on musteen ostaminen. Pedanteilla ihmisillä on taatusti laitteen mallinumero tallennettuna kännykkään, mutta jos näin ei satu olemaan, todennäköisyys oikean kasetin löytämiseen on olematon. Kaupoissa ei tietenkään ole tarjolla kuvastoa, jossa olisi esitetty tulostimet suurin kuvin ja kerrottu, mikä kasettityyppi käy mihinkin. Kasettityyppejä tarvitaan paljon, koska suuria määriä rinnakkaisia tuotteita on helppoa valmista sekä hallinnoida ja oikean vaihtoehdon etsiminen on asiakkaan näkökulmasta mielenkiintoista.

Muistin, että mallinumero alkaa viitosella, mutta se ei vielä johtanut minnekään. Kirjoitanpa tähän itselleni muistiin, että se on 5010.

Jostain syystä edes kasetin asettamista laitteeseen ei ole onnistuttu toteuttamaan hyvin. Joissain malleissa kasetin mukana tulevat tarrat tulee repiä irti. Kotikotona olevassa Epsonissa tämä taas on kielletty, sillä moinen tekee kalliin kasetin käyttökelvottomaksi. Merkistä riippumatta kasetin työntäminen koneeseen tuntuu toteutetun yhtä natisevasti, epämääräisesti ja hankalasti.

***

Minun tulostinongelmani takana oli siirtyminen uuteen koneeseen ja sen myötä Intel-aikaan. Olin tuonut vanhan järjestelmän edellisestä koneestani, ja sepäs siirtyi dokumentteineen, ohjelmineen ja asetuksineen upean sulavasti. Jopa niin sulavasti, että asensi ilmeisesti vanhan PowerPC-pohjaisen tulostinajurin.

Tämä ei herjannut ongelmista, mutta yrittäessäni ottaa tulostinta käyttöön puhtaalta pöydältä, neuvoi, että ei kannata, sillä tuo tulostin on jo otettu käyttöön. Kesti hetki ennen kuin osasin olla uskomatta tuota, sillä pilalle paapottuna mäcistinä olen tottunut luottamaan koneen kertomiin tietoihin.

Loppu liki hyvin siis. Ainoa mysteeri on, miksi tulosteen värillinen valokuva toistuu paperille ongelmitta, mutta yksittäinen vihreä alue tulostuu harmaa-magentana kohinana.

Roskapostin linkkiä ei avata

Tuesday, July 3rd, 2007

Lähetin itselleni sähköpostin työosoitteeseen. Outlookin mielestä se oli roskaa. Viestini sisälsi linkin, mutta klikkaaminen ei sitä avannut.

Jonkin aikaa ähkittyäni ymmärsin, että aukeamattomuus johtui siitä, että viesti oli luokiteltu roskaksi. Kenties toiminnallisuutta voidaan pitää jotenkin perusteltuna, mutta voisi ohjelma sentään kertoa minullekin, miksi linkki ei aukea, jottei arvailemaan joudu.

***

PS Milloinkohan vakavasti otettavat blogaajat kokevat tarpeelliseksi erottua hömppäväestä .asia-päätteellä.

[Tämä merkintä on palautettu varmuuskopiolta tietokantahaaksirikon jälkeen, joten kommentit ovat kadonneet.]

Kuvat eivät näy Windows-PowerPointissa

Monday, July 2nd, 2007

Tiivistetysti, kun haluat luoda Macillä esityksen, joka näkyy Windows-PowerPointilla:

  • Tee se Keynotella ja tallenna PowerPoint-muotoon
  • jollei tämä ole mahdollista, tee se PowerPointilla, mutta älä tuo dokumenttiin kuvia leikepöydän kautta tai raahaamalla, vaikka nämä näyttävät toimivan.

***

Väsäsin käyttöliittymäluonnoksia perin mainion OmniGrafflen avulla ja huomasin riemukseni, että kuvan pystyi viemään leikepöydän kautta PowerPointiin (Office 2004), jonne kokosin lopullista, vaiheittain etenevää hahmotelmaa. En siis joutunut tallentamaan joka ikistä välivaihetta omaksi tiedostokseen, vaan valitsin OmniGrafflen vektorimuotoisesta dokumentista halutut objektit ja kopioin ne leikepöydälle. PowerPointiin sijoittaessain kuva oli litistynyt yhdeksi bittikarttakuvaksi. Läpinäkyvyydet tuhoutuivat matkan varrella, mutta niistä en osannut haaveillakaan, kun PowerPoint ei alfa-kanavista tunnu mitään ymmärtävän.

Sain dokumentin valmiiksi ja avasin sen Windows-pohjaisella työkoneellani (Office 2003). Kuvat eivät näkyneet. QuickTime and a TIFF (LZW) decompressor are needed to see this picture, se sanoi. Tallennuksen yhteydessä tarjottava yhteensopivuusopastaja ei ollut huomannut tiedostossa mitään ongelmallista, vaan arveli kaiken toimivan oikein.

Googlaamalla kävi ilmi, että ongelma on yleinen. Kun kuvan tuo PowerPointiin raahaamalla tai leikepöydän kautta, se muuttuu matkalla Quicktime-pakatuksi TIFF:ksi, jolle ei ole olemassa avausmahdollisuutta Windows-puolella. Apple ei ole moista jostain syystä Windows-Quicktimeen tuonut eikä Microsoftia näy kiinnostavan tehdä ongelmalle mitään.

Ongelma näkyy olleen olemassa jo puolen ikuisuutta, sillä Microsoftin asiaa käsittelevä ohje mainitsee Photoshop 3.0:n [eikä yhteensopivuusvelho silti osaa varoittaa ongelmasta.]. Windows-PowerPointiin kun ei vieläkään pysty tuomaan kuvia raahaamalla ja copy&paste tuntuu sekin toimivan vähän miten sattuu (kuvat saattavat muuttaa kokoaan, kun niitä kopioi Paintistä), Microsoftilla ilmeisesti oletetaan, että on täysin normaalia tallentaa joka ainoa kuva tiedostoksi ja tuoda ne ohjelmaan Insert-valikon läpi seikkailemalla.

Sain lopulta ongelman ratkeamaan tällä kertaa tallentamalla kunkin esityksen kuvan tiedostoksi Macin Powerpointissa ja tuomalla ne uudestaan Insert-valikon kautta. Kuvien laatu heikkeni prosessissa jonkin verran ja dokumentin kokonaistiedostokoko kaksinkertaistui.

Jatkossa teen PowerPointini suoraan Keynotella, sillä huomasin riemukseni, että se tukee OmniGrafflesta kopioituja kuvia vielä Mac-PowerPointia paremmin: läpinäkyvyydet säilyvät ja, mikä upeinta, tekstit pysyvät vektorimuodossa. Kun Keynotella tehdyn esityksen eksportoi PowerPoint-muotoon, kuvat näkyvät myös Windows-versiolla. Kaikkein häkellyttävintä on, että läpinäkyvyydet vaikuttavat toimivan, vaikka tähän asti on näyttänyt, että PowerPoint ei niitä tukisi!

[On lohdullista löytää ongelmiinsa ratkaisuja, sillä se indikoi, ettei purnatessaan vaadi mitään toteuttamiskelvotonta.]

[Tämä merkintä on palautettu varmuuskopiolta tietokantahaaksirikon jälkeen, joten kommentit ovat kadonneet.]