Mietin, mitä olisin vastannut, jos minulta olisi kysytty, kuinka helpoksi koen kassojen maksupäätteiden käyttämisen. Verkkouutiset kertoo seuraavaa:
Yhä useammat, 24 prosenttia, ovat maksaessaan käyttäneet usein sirukortin lukemiseen tarkoitettua maksupäätettä. [...] Maksaminen kortin lukijalaitetta käyttäen on pääsääntöisesti koettu helpoksi, sillä valtaosa eli 93 prosenttia on kokenut sen joko erittäin tai vähintään melko helpoksi.
Kyllä minä niitä käyttää osaan, mutten ymmärrä, miksi noin helppo asia on toteutettu noin huonosti.
Laitteessa on kolme painiketta ja kaksi vaihtoehtoa. Olisi viisasta antaa molemmille vaihtoehdoille oma painike ja säästää kolmas paluupainikkeeksi. Näin ei ole tehty, vaan kaksi painiketta siirtää valintaa ja kolmas toimii vahvistimena. Ensimmäisissä laitteissa pankki- ja luottovaihtoehto sijaitsivat valikossa vasemmalla ja oikella. Tämä on mielekästä, sillä painikkeetkin on aseteltu horisontaalisesti. Valinta tapahtui painamalla ensin vasemmalle tai oikealle ja sitten keskinappia vahvistukseksi. Painalluksia tarvittiin yhden sijaan kaksi, ja toteutus oli sen verran sekava, että sitä paikattiin liimaamalla pankki- ja luotto-opastetarrat maksupäätteisiin.
Ilmeisesti laitteiden ohjelmisto oli mahdollista päivittää, joten joku kehitti palautteesta opittuaan uuden version. Tällä kertaa pankki ja luotto ovat näytöllä allekkain. Hyvänä puolena toteutuksessa on, että molemmat mahtuvat näytölle yhtä aikaa. Huonoa on, että näppäinjärjestyksen vastaavuus ei ole enää ilmeinen. Erityisen älytöntä on, että näppäinjärjestys on juuri päinvastainen kuin kaikkialla muualla. Yleensä maissa, joissa luetaan vasemmalta oikealle, on tapana tällaisessa tilanteessa kääntää näppäinjärjestys niin, että vasen nappi tarkoittaa ylöspäin ja oikea alaspäin. Päätteiden näppäimet toimivat toisin päin.
Nykyään luottokortti on oletusarvoisesti valittuna, joten jos sen hyväksyy suoraan, säästää yhden painalluksen. Jotkut epäilevät tätä salaliitoksi.
(En kaikkiaan tiedä, mitä iloa siitä on, että luotto- ja pankkikortti sijaitsevat samalla fyysisellä kortilla. Kertaakaan en ole tästä hyötynyt, sillä en missään tilanteessa tarvitse korttia yhtä aikaa molempiin tarkoituksiin. Ylimääräistä vaivaa sen sijaan kohtaan jatkuvasti. Aina maksaessani joudun erikseen kertomaan, kumpaa puolta haluan käyttää. Samoin pankkiautomaatilla. En käytä Suomessa luottokorttia muuhun kuin verkko-ostoksiin, mutta se muistuttaa minua olemassaolostaan jatkuvasti.)
Näiden kahden mainitun päätetyypin lisäksi vastaan tulee muitakin variaatioita. Joissakin kortti syötetäänkin pohjaan. Joissakin pankki- vai luottovalinnan jälkeen painetaan vahvistus numeronäppäimistön enter-painikkeella. Lidlin käyttämät laitteet ovat sikäli hienoja, että niissä pankki- ja luottovalinnalle on varattu oma soft key, jota painamalla valinta tehdään suoraan ilman erillistä vahvistusta.
Ironista on, että Lidlissä ei voi maksaa luottokortilla.
Myöskään näyttöjen tekstejä ei ole juuri hiottu. Ei minua välttämättä kiinnosta tietää, mihin ip-osoitteeseen pääte ottaa yhteyttä maksua suorittaessaan. Joissain käännettävissä laitteissa on epäselvää, onko viesti tarkoitettu kassahenkilölle vai asiakkaalle. Usein kortin saa ottaa pois jo ennen kuin laite antaa siihen luvan, ja myyjät ihmettelevät, miksei asiakas ymmärrä tätä.
Ennen vanhaan pankkiautomaatit antoivat rahat ennen kuin palauttivat pankkikortin. Tämän seurauksena ihmiset unohtivat korttinsa automaattiin, sillä he olivat tulleet automaatille nostamaan rahaa ja poistuivat saatuaan tehtävän suoritetuksi. Sittemmin järjestys on korjattu. Norman kutsuu tällaista pakotettua toimintajärjestystä inter lockiksi.
Vaikka kuitti ei ole aivan yhtä kiinnostava asia kuin setelitukko, on järkevää suunnitella päätteet niin, että ne eivät anna kuittia ennen kuin kortti on poistettu lukijasta. Minulla kesti hetki ymmärtää, että tämän periaatteen laiminlyönti on syy, miksi olen kahdesti ollut unohtaa korttini Lidlin lukijaan.
Aihetta liipaten: Matkakorttien latausautomaatit huolivat viimein kortit maksuvälineenä. Yksi ongelmista on siis korjattu.
