köyttöliittymä.net

Aalto Usability Networkin ensimmäisessä kokoontumisessa 28.1. kuultiin professori Marko Niemisen alustus strategisesta käytettävyydestä ja Digialla team managerina toimivan Janne Ojalan katsaus käytettävyystyön käytännön haasteisiin yritysmaailmassa. Strategista käytettävyyttä pyritään tuomaa näkyviin yhä voimakkaammpin, mutta suurta kehitystä viime vuosina ei vaikuta tapahtuneen. Yritysmaailmassa työ on yhä paljolti ongelmien korjaamista.

Marko Nieminen ja käytettävyystyön vaikuttavuus

Niemisen esitys tarkesteli käytettävyysalan kehitystä 70-luvulta lähtien. Teemana oli vaikuttavuus, joka on vuosien varrella kasvanut hurjasti: alun peilityynestä vedenpinnasta on päädytty hyökyaallon pärskeisiin.

Nieminen huomautti, että vuosien saatossa on noussut esiin huoli alan uudistumiskyvystä.

– Välillä jopa hirvittää käytettävyyden nykyään julkisuudessa saama valtava huomio. Herää myös kysymys, onko ala loppuunkaluttu, Nieminen sanoi.

– Jo käytettävyyden käsitteestä on oltu luopumassa viimeset kymmenen vuotta, hän muistutti ja myönsi, että on alkanut itsekin taipua hyväksymään, että user experiencen erottaminen usabilitystä on perusteltua.

[Esityksen jälkeen Nieminen vieläpä myönsi, että hänestä käyttökokemus on osuvampi käännös kuin käyttäjäkokemus, mutta kehotti käyttäjäkokemus-sanan käyttöön virallisissa yhteyksissä. Blogissahan tätä on vatvottu.]

Uudistumisen suunta oli tuttu jo muutaman vuoden takaisesta seminaarista:

– Toiminta on ollut liian operatiivista. Jotta vaikuttavuus voisi kasvaa, on päästävä tuomaan käyttäjänäkökulmaa jo päätöksenteon aiemmin vaiheisiin, Nieminen määritteli käytettävyyden strategista roolia.

Hän viittasi Scott Berkunin blogimerkintään vuodelta 2002 ja moniin samoihin lähteisiin kuin muutama vuosi sitten.

Kysyin Niemiseltä esityksen jälkeen, onko strategisen käytettävyyden saralla tapahtunut merkittävää edistystä muutamaan vuoteen. Silloin kun aiheesta viimeksi puhuttiin, Nokia mainittiin esimerkkinä yrityksestä, joka on ymmärtänyt käytettävyyden strategiseksi kilpailutekijäksi.

Maailma on muuttunut sen verran, että asian ääneen sanominen herätti tällä kertaa kuulijoissa pienen hymähdyksen.

– Täytyyhän tässä yrittää edes jonkun vähän meteliä pitää, Nieminen hymähti.

Nykyään käyttäjätutkimuksen kurssikin on nimeltään Strategic User-Centered Design ja aiheella on myös oma tutkimusryhmänsä.

Nieminen totesi, että merkittävin muutos on hänen esityksessäänkin mainitsemansa C.K. Prahaladin teoksen The New Age of Innovation (2008) N=1 -ajattelu. Kun tuotteita tehdään demografioiden sijaan yksilöille, käytettävyysalan opit nouset yhtäkkiä arvoon arvaamattomaan.

[Hiljaa mielessäni olin tyytyväinen, että keksin diplomityössäni aikoinaan viitata edes Prahaladin (ja Hamelin) vuoden 1994 kirjaan Competing for the Future.]

– Kun raskaansarjan yritysstrategian guru kirjoittaa jotain tuollaista, sitä kuunnellaan, Nieminen kiitteli.

– Tässähän ollaan tavallaan etsimässä apeja, rajapintoja, joilla yhdistää käytettävyysnäkökulma liiketoiminta-ajatteluun, hän havainnollisti.

Roolin ottaminen on käytettävyysalan omissa käsissä – business-maailma ei osaa tulla koputtamaan ovelle. Nieminen korosti alalla tarvittavaa asennemuutosta.

– Täytyy olla rohkeutta antaa lausuntoja, vaikka tuntuisi, etteivät tulokset olisi tieteellisesti valideja. Tarvitaan strategisia mielipiteitä taktisen datan sijaan.

Janne Ojala ja käytettävyystyön haasteet yritysmaailmassa

Janne Ojalan katsaus käytettävyystyön arkipäivään Digialla oli käytännönläheisempi. Hän kyseenalaisti heti alkuun puheet strategisesta käytettävyydestä:

– Ei käydä keskustelua stragisesta bugitestauksestakaan, hän huvitti yleisöä.

– Käytettävyys on silti välttämätöntä. Me hävitään keissejä muuten.

Ojala näki haasteena, että käytettävyys on alan ulkopuolisille häilyvä käsite. Se on ranskalainen viiva, jonka pitää kuulua sopimukseen, mutta ei ole selvää, mitä se sisältää. Ainakaan se ei saisi maksaa mitään.

Ojala listasi muutamia haasteita

• Jos työllä ei ole vaikuttavuutta, se ei voi olla strategista
• On oltava mukana prosessissa
• Täytyy seurata ja sisällyttää pomon tuloskorttiin
• Se mikä tuottaa rahaa, on strategista

Ojala jatkoi sivuamalla seuraavia otsikoita

Organisaatio

Ojala näytti, kuinka käytettävyystyö voidaan toteuttaa yrityksessä linja- tai matriisiorganisaationa. Alalla ei tunnu vieläkään olevan konsensusta parhaasta toteutuksesta – vaihtoehdoilla on puolensa. [Varsinaisesti kalvon matriisiorganisaatio näytti kyllä hajautetulta organisaatiolta eikä matriisilta.]

Prosessi

Ojala korosti, että käytettävyyden pitää olla edustettuna myyntiprosessissa ja kehotti ottamaan UX-tiimin edustajan mukaan myyntitiimiin.

Käyttäjäkeskeisyys pitäisi myös saada mukaan ketterään ohjelmistokehitykseen. Ojala mainitsi esimerkkinä haasteesta, kuinka kerran huomattiin, että eri tahot ymmärsivät use case -käsitteen neljällä eri tavalla.

Ojala varoitti myös UX-työn ulkoistamisesta. Minusta tuossa oli pieni ristiriita sikäli, että Digia tarjoaa juuri ulkoistuspalveluja. Kysyinkin tuota esityksen jälkeen, mutta asia jäi hieman epämääräiseksi.

Ymmärrys

– Nielsenin saitti antaa asioista vähän huonon kuvan, Ojala totesi ja sai yleisön hymähtämään.

Jos syntyy mielikuva, että käytettävyysväki pyrkii johonkin Nielsenin sivuston kaltaiseen, viimeistään markkinointiväki älähtää.

– Managementti näkee softapinon kasana kiviä. He eivät näe sitä kekona pannareita – hillolla ja kermavaahdolla, hän tunnelmoi.

Mutta aika on muuttumassa. Ojala huomatti, että nuorilla ohjelmistokehittäjilläkin on asioihin visuaalinen ote. Kun on eletty koko nuoruus pelien ja tyylikkäiden web-saittien maailmassa, ei kehdata tehdä rumaa kuraa.

Sitoutuminen

– Success brings commitment, Ojala linjasi.

Onnistuminen täytyy tehdä näkyväksi, ja vain seuratut asiat voidaan todeta onnistuneiksi.

Resurssit

Ojala huomautti, että jo pelkän ohjelmiston testaamisen myyminen on vaikeaa. Myy siinä sitten elämyksellistä käyttökokemusta.

Asiakas

– Asiakas kiinnostaa kaikkia asiakkaita, Ojala muistutti.

Epäselvää on, mitä se vaatii käytännössä. Usein ajatellaan, että testaaminen tekee pyhäksi.

– Devaajat taas kysyvät, miksei agiili riitä. Mihin näitä UX-tyyppejä oikein tarvitaan?

Ojala kaipasi parempaa mallia yhdistää UX-suunnittelu ja ketterä kehitys, mutta kun kysyin esimerkkejä omista kokemuksista, selkeitä vastauksia ei saatu.

Käsityön leima

Ojala sanoi, että käytettävyystyö pitää kyetä tuotteistamaan, uniikkityöhön ei ole varaa. Asiaa helpottaa, etteivät ongelmat ole usein niin uniikkeja kuin halutaan uskoa.

– Ehkä tässä tarvitaan vain lisää vuosia vyön alle, hän tuumi.

Johtajuus

Ojala kaipaili UX Officeria. Muutos ei tapahdu, ellei sitä vaadita yrityksen ylimmässä johdossa.

Yleisökeskustelu kääntyi Appleen.

– Ipodsukupolvi ei tiedä mikä on ROI, mutta Jobs sanoo että tämä on jees, Raino Vastamäki kiteytti.

Jostain kommentoitiin, että pitäisi vain selvästi esittää, mitä ongelmien korjaus maksaa ja mitä se tuottaa ja budjetoida sen mukaan.

En malttanut olla kommentoimatta.

– Tuolla tavalla saadaan korjattua ongelmia, mutta ei luotua elämyksiä. Ei Nokiallakaan pitänyt olla ongelmia ennen kuin iPhone ilmestyi.

Lauri Sumari kehotti lukemaan kirjan Selling usability.

Esiin nousi myös asiantuntijoiden uskottavuusongelma:

– Sillä mitä asiakas sanoo on 5000 kertaa enemmän painoarvoa kuin omalla sanomisellasi.

Keskustelu äityi jopa hieman filosofiseksi, kun alettiin pohtia insinöörin tarkoitusta.

– Onko teollisen yhteiskunnan myötä syntynyt filosofia täyttää tarpeet edullisesti väärä nykytilanteessa?

Keskustelu tiivistyi lopulta pitkälti siihen, ollaako vähentämässä negatiivista vai lisäämässä positiivista käytetävyyttä.

– Koska olemme konseptitalo, teemme sen mistä maksetaan. Siksi se jää meillä usein negatiiviselle puolelle, Ojala myönsi.

Hän muistutti kuitenkin, että mikäli menneestä kehityksestä voi mitään päätellä, kasvu on melkoista.

– Digialla oli vuonna 2001 kolme UX-ihmistä. Nyt heitä on 50. Voidaan sanoa, että käytettävyys on siirtynyt jännittävästä kuriositeetista vääjäämättömäksi vaatimukseksi.

[Pahoittelut hajanaisista muistiinpanoista. Testailin, kuinka muistiinpanojen tekeminen onnistuu pelkällä puhelimella.]

– Onko aina pakko olla niin kiire? Kauheesti tehdään, mutta missä on ne tähtituotteet. Eivät Suomessa ainakaan – enää, Adagen tutkimusjohtaja Raino Vastamäki huokaa.

Käyttäjän ystävät -yhdistyksen nykyiset ja tulevat käytettävyysammattilaiset ovat ahtautuneet Adagen neuvotteluhuoneeseen kuulemaan yhtiön tuoreita kuulumisia. Aiemmin pelkkään käytettävyystutkimukseen keskittynyt yhtiö on laajentumassa myös suunnittelun puolelle.

– Käytettävyystutkimus on edelleen kapea niche, joka ei ole kovin kilpailtu. Suunnittelupuolella peli on sen sijaan kovaa, Vastamäki taustoittaa.

Monet yritykset eivät halua maksaa pelkästä tutkimuksesta, ja siksi myös Adage hakee uutta kasvua käyttäjäkeskeisen suunnittelun puolelta.

– Hyvässä kasvussa olemme olleet tähänkin saakka. Vuosituhannen alun perustamisen jälkeen olemme kasvaneet viidenkymmenen prosentin vuosivauhtia, Vastamäki muistuttaa.

Parinkymmenen hengen yritys on alallaan varsin tavallisen kokoinen.

– Pieniä firmojahan nämä tapaavat olla maailmallakin. HFI taitaa olla suurin, mutta se on ymmärtääkseni pienentynyt viime aikoina, Vastamäki kertoo.

Muistoja matkakortinlukijasta

Powerpoint-kalvon matriisi esittelee yrityksen palveluita. Kalvo on tyylikäs. Ilme ei vastaa parin vuoden takaisia hieman pölyisiä muistikuviani Adagesta.

Design, tutkimus ja tuki ovat toiminnan muodot – alustoja ovat web, ohjelmistot ja mobiili.

– On meillä historiaa myös hardiksesta. On tutkittu satamanosturia ja testattu veroilmoituksen paperilomake, mutta nämä kolme ovat nykyään pääalueet, Vastamäki tarkentaa.

Esiin nousee, että Adage on tutkinut myös matkakortin lukulaitteita. Tosin heidät kutsuttiin hätiin vasta siinä vaiheessa, kun vahinko oli jo tapahtunut.

– Yksi konkreettinen tekemämme juttu oli poistaa virhepiippaus, kun kortti tunnistetaan kortiksi, mutta ei saada kunnolla luetuksi. Kun laite onkin hiljaa, käyttäjät ymmärtävät, ettei lukeminen onnistunut ja yrittävät uudestaan.

Vastamäki selittää, kuinka matkakortin lukijaa olisi voinut testata vaikka kuinka, mutta kaikki asiat eivät nouse esiin testissä.

– Pitää miettiä myös sitä kautta, että tunnistaa virheet ja tekee niistä mahdottomia.

Vastamäki innostuu pohtimaan käyttäjä- ja käytettävyystutkimuksen eroja.

– Kun väki väittää, ettei muutamalla käyttäjällä saada luotettavasti yleistettäviä tuloksia, tulee ymmärtää, ettei tutkitakaan käyttäjiä vaan käytettävyyttä. Käyttäjistä ei tietenkään saada noin pienellä otoksella yleistettävää tietoa, Vastamäki sanoo psykologin varmuudella.

Esteettömyys vilahtaa kalvoilla yhtenä tarjottavana palveluna. Yleisöä kiinnostaa, millaisia toimeksiantoja tältä suunnalta tulee.

Kuten arvata saattaa, esteettömyys ei suuresti kiinnosta yrityksiä.

– Aina ei tajuta, että se koskee muitakin kuin sokeita. Tuotteita suunnitellaan hävittäjälentäjille, mutta aika harva meistä on hävittäjälentäjä, Vastamäki havainnollistaa ja huomauttaa, että vain pieni osa sokeistakaan on todella sokkoja.

– Sitä paitsi vain harva sokea osaa lukea braille-aakkosia, hissejä vuosikaudet suunnitellut Aapo Puskala lisää.

Kysyn, kuinka oleellisena Vastamäki pitää käytettävyystesteihin osallistuvien käyttäjien tarkkaa kuulumista kohderyhmään. Muun muassa Steve Krug on korostanut, ettei kannata stressata tästä liikaa, sillä ilmenevät ongelmat ovat usein niin geneerisiä, että ne löytyvät, vaikka käyttäjien tausta vähän ideaalista poikkeaisikin. Oikeiden käyttäjien etsimisessä kuluu kuitenkin helposti jonkin verran aikaa.

– Meidän ratkaisumme on löytää oikeat käyttäjät nopeasti, Vastamäki kuittaa.

Käyttäjällä on vähintään yksi neuvotteluhuoneellinen ystäviä

Dokumentaatio kevenee

Vastamäki esittelee prosessia, joka muistuttaa pääpiirteiltään oppikirjojen käsitystä käyttäjäkeskeisyydestä. Kokonaisuudessaan se on sittenkin varsin lineaarinen.

Keskustelua syntyy terminologiasta. Prosessissa ei ole erotettu vuorovaikutussuunnittelua ja käyttöliittymäsuunnittelua, ja kyselen, pitäisikö. Näiden tarkkaa erottelua ei kuitenkaan koeta tarpeelliseksi, sillä käytännön työssäkin asiat menevät luontevasti limittäin.

Adage on suunnittelulaajentumisensa myötä alkanut tuottaa myös lopulllista grafiikkaa suunnitelmiinsa. Keskustelussa nousee esiin ilmiö graafikoista, jotka eivät pysy aisoissa, vaan suunnittelevat visuaalisen ilmeen ohessa uudestaan jo valmiiksi mietityn vuorovaikutuslogiikan. Vastamäki toteaa, että aidolla rinnakkaisella yhteistyöllä selvitään tästäkin haasteesta.

Esiin nousee myös dokumentoinnin luonne, kun nykyään vallalla oleva agiili kehitys vannoo mahdollisimman kevyen dokumentaation nimiin.

Käytettävyysasiantuntijana työskentelevä Tuukka Muroke kertoo, että tavanomainen sykli, jolla käytettävyystesti etenee alkupalaverista tulosten raportointiin, on noin kaksi viikkoa. Vastamäki lisää, että tiukimmillaan tuo on puristettu yhteen päivään.

Asiantuntija-arvioita tehtäessä arvioita tehdään yleensä 1–2 hengen voimin.

– Harva firma halua maksaa Nielsenin suosittamasta vähintään kolmesta, Vastamäki toteaa.

Monelle asiakasyritykselle menetelmät ovat edelleen hieman vieraita. Yritykset saattavat puhua testistä, kun tarkoittavat asiantuntija-arviota.

Käytettävyysala yliedustettu Suomessa

Vastamäki esittelee maailmankarttaa. Adagella ei ole konttoreita ulkomailla, mutta yhteistyötahoja ja valmiuksia projektien toteuttamiseen on kaikilla mantereilla.

– Matkustaminen liittyy lähinnä käytettävyyasiantuntijan työnkuvaan, suunnittelutyö tapahtuu meidän yhtiössämme etupäässä Suomessa, Vastamäki vinkkaa uraansa suunnitteleville.

Kaukomailla haasteeksi tulee, ettei ihmisten eleitä enää osaa tulkita oikein. Hankalimmaksi paikaksi tehdä tutkimusta Vastamäki mainitsee arabimaailmaan, jossa jo lupakäytännöt saattavat olla uuvuttavia.

Kysyn vakiokysymyksen: Kuinka Ruotsissa?

Vastamäki kertoo, että käytettävyysala on Suomessa poikkeuksellisen hyvin edustettu “ilmeisestä syystä”. Ruotsissa hän arvioi olevan suurin piirtein saman verran alan toimintaa, vaikka maa on suurempi.

Muistelen kuulleeni arviosta, että Venäjällä oli jokunen vuosi sitten alle 100 käytettävyysasiantuntijaa ja kysyn, kuinka nykyään mahtaa olla.

– Tuskinpa juuri enempää, Vastamäki hymähtää.

Laaja asiakaskunta

Kiinnostavin osa käytännön työstä jää verhon taakse. Kiusallista alalla on, että tehdyistä töistä saa harvoin puhua, ja monet yhtiöt kieltävät mainitsemasta edes asiakkuuksia.

Yleisöstä kysytään, eikö kannattaisi laittaa maininta referenssioikeudesta mukaan projektisopimukseen. Vastamäki kertoo, että näin on tapana tehdä, mutta isot firmat päättävät lopulta mitä tahtovat.

Esiin nousee ajatus, eikö asiakasfirmalle luulisi olevan suorastaan ylpeyden aihe, että tuotteeseen voi lyödä tunnetun testausfirman logon: Adagen testaama tuote.

Vastamäki kiittelee sanan kuitenkin kiirineen: yleensä ne, jotka ymmärtävät käytettävyystutkimuksen merkityksen, tuntevat myös Adagen.

– Me emme hypetä turhia. Adage on no-nonsense, Vastamäki linjaa.

Hän pohtii, että jotkin muut alan yritykset ovat etääntyneet liian kauaksi käyttäjistä, mutta Adage on pysynyt uskollisena juurilleen.

Viimeisenä viestinään opiskelijoille Vastamäki kehottaa seuraamaan Adagen tietä:

– Opetelkaa suunnittelemaan. Pelkällä käytettävyysasiantuntijan profiililla töiden löytäminen voi olla hankalaa, mutta suunnittelutaitoinen löytää aina tekemistä.