Archive for November, 2009

Kuinka nappien vähentäminen lisää monimutkaisuutta

Tuesday, November 24th, 2009

[Tämä teksti on julkaistu alun perin työblogissani, mutta sopii varmasti tännekin.]

Applen laitteita yksinkertaisiksi kehuvat muistavat mainita yhdeksi syyksi sen, että nappuloita on vähän. Googlekin saa kehuja: siinä on vain yksi luukku ja hakunappi. “Voisiko meidänkin tuotteemme olla niin kuin Google”, jotkut suunnittelijat tuskailevat pomojensa vaatimuksia. Asia ei ole noin yksinkertainen.

Nappien ja valintojen poistaminen on triviaalia. Karsimisen tekeminen niin, että aiotut tehtävät saa suoritettua jouhevasti, on haastavaa.

Kuka tahansa pienellä näytöllä ja parilla painikkeella varustettuja piippaavia laitteita säätänyt tietää tämän. Laite voi olla digitaalikello, askelmittari tai polkupyörän nopeusmittari. Yhteistä näille on, että ne näyttävät yksinkertaisilta vähine nappeineen, mutta todellisuus on tuskainen. Lukuja saa nylkyttää eteenpäin painallus kerrallaan ja jos innostuu painamaan kerran liikaa, joutuu kelaamaan koko listan läpi uudelleen. Taaksepäin liikkumiselle kun ei omaa nappia riittänyt.

Kun nappeja on enemmän kuin toimintoja, yksi painike joutuu vastaamaan monesta asiasta. Tällöin käyttöliittymään tuodaan erillisiä tiloja eli moodeja (mode). Moodeja kannattaa välttää, jos suinkin mahdollista, sillä ne ovat ihmisille vaikeita ja aiheuttavat joidenkin tutkimusten mukaan suurimman osan tilanteista, joita onnettumuusuutisissa kutsutaan inhimillisiksi virheiksi (yleensä inhimillisen virheen takana on epäinhimillinen järjestelmä, mutta tätä harvoin mainitaan uutisissa).

***

Moodi voidaan määritellä niin, että eri moodeissa sama toiminta aiheuttaa eri vasteen. Näin esimerkiksi tietokoneen caps lock -painikkeella siirrytään moodista toiseen. a-painikkeen painaminen tuottaakin yhtäkkiä vasteeksi A:n. Moodista kerrotaan valolla, joka monissa näppäimistöissä sijaitsee aivan muualla kuin caps lock -nappi, ja jää näin helposti huomaamatta. Työnäppäimistössäni ei näköjään ole minkäänlaista indikaattoria asiasta.

Yleensä vahingossa painetun caps lockin huomaakin vasta jäljestä, joka ei vastaa tarkoitusta (erään tiedon mukaan viimeisin tahallinen caps lockin painallus sattui vuonna 1987). Moodivirhe on tapahtunut, mutta onneksi lopputulos ei ole sen vakavampi.

Yksi liennytys määritelmälle on. Jos moodi on käyttäjän huomion kohteena, painikkeen modaalisuus on hyväksyttävää. Näin on ihan ok tehdän play/pause-painike musiikkisoittimeen, sillä käyttäjä tietää missä moodissa hän on kuulemalla äänen korvissaan. Musiikin pysäyttäminen on paljon hankalampaa, jos kuulokkeet eivät ole korvilla ja joutuu pohtimaan, tarkoittaako näytöllä näkyvä play-symboli, että musiikia toisetaan parhaillaan vai että musiikin toisto alkaa, jos nyt painan vieressä olevaa nappia.

Viimeksi tuskailin moodien kanssa suuremmin viime kesänä. Yritin katsoa kelloa Helsinki-Tallinna-purjehduskilpailussa. Kädessäni oli Claes Ohlsonilta ostettu anadigikello, jonka näytön taustavaloa en tahtonut saada päälle. Painoin kaikkia neljää nappia vuoron perään, mutta mikään ei toiminut.

Valonappi oli modaalinen, se toimi vain tietyssä moodissa. Muissa tiloissa se teki jotain muuta. En muistanut ulkoa myöskään mode-napin sijaintia, joten olin täysin arvailun varassa. Jonkin aikaa nappeja painettuani valo viimein syttyi, mutta huomasin harmikseni, että nappeja hakatessani olin tullut säätäneeksi kellonajan vääräksi. Onneksi valo valaisi myös viisareita sen verran, että sain lopulta ajan selville.

***

Einstein kehotti tekemään asioista niin yksinkertaisia kuin mahdollista, mutta ei yhtään yksinkertaisempia. Larry Tesler on samassa hengessä todennut, että järjestelmiin liittyy tietty määrä välttämätöntä monimutkaisuutta. Sähköposti vaatii lähettäjän ja vastaanottajan osoitteet, joten ne on pakko tietää.

Sähköpostiohjelma voi auttaa niin, ettei omaa osoitetta tarvitse kirjoittaa, ja vastaanottajakin osataan täydentää muutaman kirjaimen perusteella. Jos halutaan säästää käyttäjää ajattelulta, suunnittelijan on ajateltava etukäteen tämän puolesta. Monimutkaisuuden määrä on vakio, mutta toisessa tapauksessa lopputuloksena on tyytyväinen käyttäjä.

Joskus ajattelun tekee suunittelijan sijaan tekniikka. Google pystyy tarjoamaan yksinkertaisen hakuluukun juuri siksi, että heillä on valtava määrä dataa ja mielettömät algoritmit sen läpikäymiseen. Lopputulos on yksinkertainen, mutta ei liian yksinkertainen. Välttämätön monimutkaisuus on mukana

Samsungin kosketusnäyttömainos

Sunday, November 22nd, 2009

Samsung mainostaa kosketysnäyttöpuhelimiaan sinänsä nokkelalla bussipysäkkimainoksella. Ainakin Rautatiesaseman eteen ratikkapysäkille on asennettu näyttö, jota pääsee tökkimään.

Sääli vain, että teksti on niin pienellä, että matalaresoluutioisella näytölle se on liki lukukelvotonta. Olisi saattanut kannattaa testata mainosta edes kerran ennen kuin lähti kalliilla rahalla levittämään sitä ympäri pysäkkejä.

P1070570

sansungin kosketusna0308ytto0308mainos

Kokonaan oma kysymyksensä on, mitä mieltä on tarjota noin laajaa valikoimaa puhelimia neljällä eri käyttöjärjestelmälla, mutta enpä lähde tuohon tällä kertaa.

Pitäisikö murupolkuelementin kertoa, missä käyttäjä on oikeasti käynyt?

Wednesday, November 4th, 2009

Murupolku on hauska käännös nokkelasti nimetystä breadcrumb trail -navigointielementistä. Hannu ja Kerttu jättivät muruja taakseen löytääkseen tiensä kotiin. Tyypillinen murupolku ei sittenkään kuvaa käyttäjän todellista historiaa, vaan sivuston hierarkista rakennetta.

Mm. Arthur Clemens on suosittanut käyttämään elementille toista termiä, ja Jakob Nielsenkin on huomauttanut, että nimi johtaa harhaan.

Apple - Magic Mouse - The world2019s first Multi-Touch mouse.

Applen sivuilla murupolku sijaitsee tyypillisen sivun ylälaidan sijaan huomaamattomasti alatunnisteen lisänavigaation osana

Nielsenin ohje on kuitenkin yksikäsitteinen: murupolun tulee kuvata sivuston rakennetta, muuten se vain toistaa paluu-painikkeen toiminnallisuuden. Juho Päivärinta on tehnyt murupoluista hiljattainkokonaisen gradun [PDF, 1,5 Mt] ja toteaa (s. 29), että kävijän todellista historiaa kuvaavia murupolkuja käytetään harvoin:

Polku-murupolut (“miten sinä tulit tänne”) ovat dynaamisia ja edustavat termin alkuperäistä metaforaa eli näyttävät polun, jonka käyttäjä on kulkenut Web- sivuston sisällä päästäkseen nykyiselle sivulle (Rogers & Chaparro 2003, 1; Instone 2002, 1). Sivuston sama sisältö voidaan esittää myös toisten murupolkujen avulla, koska käyttäjät voivat kulkea eri reittejä samaan kohteeseen. Nämä murupolut ovat yleisiä tietokantapohjaisten Web-sivustojen keskuudessa. (Instone 2002, 1.) Murupolkujen linkit eivät viittaa sivuston laajempiin luokkiin hierarkiassa, vaan ne viittaavat sivuihin, joissa käyttäjä on aikaisemmin käynyt (Aery 2006). Spoolin (2008) mukaan näitä murupolkuja käytetään harvoin Web-sivuilla (Spool 2008).

Lainauksessa sanotaan, että historiaa näyttävät polku-murupolut (sanana vähän hupsu) olisiat käyttökelpoisia tietokantapohjaisilla web-sivuilla. Onko nykyään olemassa muitakin?

Perinteiset hierarkiset murupolut tuntuvat minusta usein teennäisiltä, kun sivustolla ei ole varsinaista hierarkita rakennetta. Mikä on vaikka Amazonin, Youtuben tai Flickr:n hierarkia? Niissä on pääsivu ja sisältöä, joihin liittyy erilaisia tägejä, mutta tägeillä ei ole keskinäistä hierarkiaa. Jos valitsen yksittäisen videon tai kirjan etusivulta, enkö ennemminkin hämmenny, että olen hypännyt satunnaisen kategoriapolun päähän.

Ehkä tästä syystä mainituissa palveluissa ei murupolkua näykään.

Päivärinnan viittaama Jared Spoolin artikkeli sisältää hyviä ajatuksia. Siinä varoitetaan murupolkujen itsetarkoituksellisuudesta ja kehotetaan miettimään, mikä on oikeasti hyödyllistä. Spoolin attribuuttipohjainen murupolku kuulostaa mielekkäältä tietokantapohjaiselle sivulle. Kun käyttäjä kaventaa tuotevalikoimaa hakutuloksia suodattamalla, tehdyt valinnat näytetään murupolussa.

Tämä ei korvaa selaimen paluutoimintoa, sillä suodattaminen saattaa tapahtua ajax-henkisesti yhdellä ainoalla sivulla. Saatu informaatio on myös mielekkäämpää kuin kiinteä hierarkian esittely, sillä se heijastelee käyttäjän tekemiä todellisia valintoja.

Taannoin kehumani Fruugo toimii näin, kuinkas muuten. Murupolku kuvaa käyttäjän hakutulosta rajatessaan tekemiä valintoja.

Sisustus - Koti | Fruugo

Olin aikeissa sanoa, että tuotteen itsensä sivulla murupolkua ei kuitenkaan ole, vaan tarjolla on vain linkki takaisin tuotteen pääkategoriaan. Tuo on näemmä muuttunut sitten viimenäkemän. Nyt siellä on sittenkin murupolku.

Esimerkki havainnollistaa hyvin, kuinka tuotteen omalla sivulla oleva kiinteään hierarkiaan perustuva murupolku näyttää erilaisesta kuin haettaessa syntynyt valittuihin attribuutteihin perustuvat murupolku. Tuote olisi ollut löydettävissä myös ilman valitsemaani määrettä Kiinteä kattovalaisin, mutta koska satuin sen valitsemaan, minun murupolussani se näytettiin.

Pendant Nova Small Lamp | Fruugo - Tuotteet

(Hollanti sentään on kiva kieli, jos ei muuta.)

Mitähän tästä nyt pitäisi sanoa.. Tietokantapohjaisilla sivuilla kannattaa tarjota attribuuttiperusteinen murupolku, joka peilaa käyttäjän tekemiä valintoja. Yksittäisen tuotteen sivulla voi näyttää hierarkisen murupolun, jos mielekäs hierarkinen rakenne on luotavissa. Kuten Nielsenkin toteaa, ei murupoluista pahemmin haittaakaan ole.