Pohdin tässä, olenko tullut elämässä vaiheeseen, johon kuuluu espressokeittimen ostaminen. Niinpä hakeuduin kahvifoorumille lukemaan aiheesta.
Hetken luettuani alkoi tuntua, että espressokeitinscene muistuttaa kovasti digikameramarkkinoita.
Järjestelmäkameralla saa aikaan jotain, mihin pokkarilla ei pysty: lyhyen syväterävyysalueen. Tällä tavoin kuvien kohteen saa tarkaksi ja etu- tai taka-alalle saa herkullista epätarkkaa höttöä. Tuohon höttöön – ja sen subjektiiviseen miellyttävyyteen – viitataan termillä bokeh.
[Olen vain alkanut kiinnittää asiaan enemmän huomiota, vai onko Hesarissa yhä useammin kuvia, joissa edessä on suuri määrä epätarkkaa kohdetta ja Jyrki Kataisesta näkyy vain yksi tarkka silmä. Välillä nämä näyttävät hyvältä, välilä tuntuu menevät kikkailun puolelle.]
Pokkareilla voi yrittää saada aikaiseksi jotain vastaavaa kuvaamalla kohteita kyllin läheltä ja suurella zoomilla ja viimeistään temppuilemalla erilaisilla suodattimilla Photoshopissa, mutta se ei ole sama asia.
Lähikuvia otettaessa tausta epätarkentuu väkisinkin pokkarillakin, mutta järkkäreiden pehmeisiin bokeihin ei päästä.
Peruskuluttajat eivät tästä paljoa tiedä. Heille riittää, että kamerassa on suuret määrät megapikseleitä. [Tämä on onneksi muuttumassa, mutta se on toinen juttu.]
Espressokoneissa vaikuttaa olevan aivan sama juttu. Kunnon laitteella saa aikaan hienon creman, juoman pinnalle syntyvän rasvasta, proteiinista ja sokerista koostuvan kerroksen. Crema on samaan tapaan hyödytön kuin bokeh, mutta onhan se nyt hirveän kiva olemassa ja ehkä pitää sittenkin ostaa 500 euroa maksava keitin.
Hieman kuten bokehia voi jäljitellä suodattimilla, joissain halvemmissa keittimissä sovelletaan erilaisia vippaskonsteja, joilla cremaa pyritään kuohkeuttamaan, mutta harrastajat korostavat, ettei edullisemmalta thermoblock-keittimeltä kannata odottaa liikoja.
Siinä missä kameramarkkinoilla kuluttajia houkutellaan megapikseleillä, keitinvalmistajat kehuvat paineella. Halpojen keittimien kehutaan yltävän 15 bariin, ja asiantuntijat kiirehtivät huomauttamaan, että vähempikin riittää, mutta painetta nyt on helppo nostaa.
[Näköjään en ollut ensimmäinen, joka vertasi bokehia ja cremaa. Niin on tehnyt myös tämän hienon kuvan ottaja.]
En omista järjestelmäkameraa, vaan pokkariksi mainion Lumix LX3:n. Nyt pitäisi selvittää, mikä olisi vastaava välimallin kahvinkeitin. Ei megapikselimäärällä kehuskeleva kräpäpokkari, muttei myöskään itsetarkoituksellinen hifistelyjärkkäri. Uskon, etten kuitenkaan jaksaisi pidemmän päälle leikkiä baristaa, joten kyky hyödyntää annospodeja voisi olla hyvä ominaisuus. Vai onko kotona edes mahdollista saada kohtuuvaivalla ja jokusen sadan keittimellä kahvia, joka maistuu samantapaiselta kuin satunnaisen kahvilan tarjoomukset?
