Archive for July, 2009

Siirtymätehosteet – silmänruokaa vai substanssia

Tuesday, July 28th, 2009

Törmäsin kiinnostavaan videoon [via]. Etenkin kohdassa 1.48 esiteltävä peek-efekti vaikuttaa nokkelalta [koskakohan videot alkavat tukea linkkaamista suoraan haluttuun kohtaan].

[Lisäys] Minulle opetettiin kommenteissa, että tuollaisia linkkejä voi tehtä jo.[/Lisäys]

Sikäli olen samaa mieltä, että erilaiset siirtymätehosteet ovat usein hyödyllisiä etenkin tukemaan spatiaalisuutta, tilan tuntua. Kun näkee, minne kohteet menevät ja minne itse liikkuu, hahmottaa paremmin, missä on.

Tämä toi mieleeni vanhan pohdintani iPhonen karttaohjelman taittumistehosteesta. Onko siinä mitään järkeä vai meneekö se kikkailun piikkiin? Vastaavaa ei käytetän iPhonessa missään muualla. Kartta taittuu pois näkyvistä niin pitkältä matkalta, ettei sitä pääse kuitenkaan käyttämään. Toisaalta kartta vie tilaa ylälaidasta niin, että kontrolleja ei mahdu yhtä paljon kuin jos kyseessä olisi tavanomaisempi flip-tehoste.

map curl

Mitä sanoo raati? Minä tuomitsen tuon kikkailuksi.

[Rumaa on sekin, että itsenäinen kehittäjä ei voi käyttää samaa efektiä, sillä julkisilla apeilla ei ole mahdollista pysäyttää siirtymää tuolla tavalla.]

Safari vaihtoi palkin spinneriin

Tuesday, July 28th, 2009

Kirjoitin hiljattain erilaisista indikaattoreista, joilla kuvataan työn etenemistä. Nykyään muodikkaat spinnerit on yleensä toteutettu niin, että ne kertovat vain, että jotain tapahtuu, mutta eivät yritä arvata, kauanko se kestää [joskus näkee myös jonkinlaisia täyttyviä piirakoita]. Perinteisemmät progress barit taas kasvavat sitä mukaa, kun tehtävä etenee ja pyrkivät olemaan valmiita samaan aikaan tehtävän kanssa. [Aina se ei onnistu.]

[Wikipediassa spinning wheel näemmä luokitellaan throbberin alalajiksi. Olisi termitalkoille tarvetta.]

Safari-selaimessa on perinteisesti ollut omalaatuinen tapa esittää sivun latautumista. Siinä missä muut selaimet tapaavat käyttää palkkimallista ilmaisinta ikkunan alalaidassa, Safarissa palkki on kasvanut osoitekentässä. Kirjoitin aikoinaan pidemmin Safarista ja kerroin, miksi pidin tuota toteutusta alkuyllätyksen jälkeen hyvänä ideana.

4.0-version myötä Safari on hylännyt tämän toteutuksen ja siirtynyt epämääräiseen spinneriin. Spinneri pyörii osoitepalkin oikeassa reunassa, eikä käyttäjälle enää anneta arviota siitä, kauanko sivun latautuminen kestää. Nopeilla yhteyksillä sivut latautuvat pikaisesti, enkä tiedä, olisiko palkkimuotoisesta arviosta oikeast iloa, mutta hieman ihmettelen Applen ratkaisua silti.

Joe Mullins on samaa mieltä. Hän mainitsee myös toisen aiheeseen liittyvän muutoksen. Aikoinaan kehumani pysäytä/päivitä-nappi on menty siirtämään osoitekentän vasemmalta puolelta osoitekenttään pikkuruiseksi kikkareeksi [kuvassa näkyvä ruksi].

Ei se, että iPhone toimii noin tarkoita, että työpöytä-Safaria pitäisi mennä väkisin sössimään saman näköiseksi. Kohde on pieni ja hankalasti löydettävä, sen klikkaaminen tuntuu huteralta eikä se pysy paikallaan, sillä osoitepalkin leveys muuttuu ikkunan koon mukana.

Sinänsä kiinnostavasti iPhonen selaimessa latauspalkki toimii yhä niin kuin Safarissa tähän asti.

Huomasinpa samalla, että ns. SnapBack-toiminto on kaikessa hiljaisuudessa poistunut Safarin osoitepalkista. Hakutuloksissa se on yhä käytössä. Toiminto tuli Safariin mukaan heti ensimmäiseen versioon, jolloin edes välilehtiä ei vielä ollut. Se ajaa jollain tapaa samaa asiaa. Jos sijaitsee vaikka Helsingin Sanomien etusivulla ja käy lukemassa jonkin uutisen ja vaikka uutisen kommentit, tuota nappia painamalla pääsi takaisin etusivulle. Se pyrki jollain tapaa viisasti haistelemaan, mikä olisi sellainen sivu, jolle käyttäjä luultavasti haluaisi palata. Muistaakseni sitä pystyi ohjaamaan manuaalisestikin.

Koska selittäminen on näin vaikeaa, voi päätelle, että toiminto taisi olla vähän epäonnistunut. Yhä edelleen hakuluukun SnapBack-kuvaketta painamalla pääsee suoraan takaisin Googlen tulossivulle, vaikka olisi eksynyt linkistä edelleen eteenpäin.

snapback

Mobiiliweb ja mokkuloiden hankaluudet

Wednesday, July 22nd, 2009

Marjut kirjoitti mokkulayhteyksien hitaudesta ja lainasi Nielseniä, joka purnasi mobiiliwebin kehityksen pysähtymisestä.

Mobiilihengessä tämä merkintä on luotu iPhonella Wordpress-ohjelmalla. [Tai siis oli, kunnes tunnin edestä tekstiä hävisi ja palasin tietokoneelle.]

Pitää varmasti paikkansa, että laajakaistanopeuksien hemmottelemat kehittäjät ovat paljolti unohtaneet vanhan hyveen sivujen tiedostokoon optimoinnista. Tämä on ironista, sillä mobiilikäytön lisääntyessä sivujen nopeus nousee uudelleen tärkeäksi tekijäksi.

En silti malta olla huomattamatta, että mobiilirintamalla on viime aikoina tapahtunut myös myönteistä kehitystä. Monet iPhonelle optimoidut mobiilisivut on saatu kevyellä javascriptillä varsin kivoiksi, Facebook vaikka hyvänä esimerkkinä.

fb

Myös Helsingin Sanomien mobiilisivu on mukava. Itse joudun sittenkin käyttämään koko versiota, sillä haluan lukea myös kommentteja, ja ne on päätetty kevytversiosta karsia.

Edelleenkään ei tunnu vallitsevan täyttä yksimielisyyttä siitä, onko oikea lähestymistapa toteuttaa erillinen mobiilisivu ja missä määrin mobiiliversioiden ominaisuuksia kuuluu karsia ja missä määrin kyse on enemmänkin saman toiminnallisuuden optimoimisesta eri alustalle.

Vaikuttaisi sittenkin, että m.palvelunosoite.fi-tyyppiset mobiilisivut ovat yleistymään päin, mikä lienee seurausta siitä, että nettiä aletaan viimein käyttää kännykällä. Toivottavasti tuo merkintätapa vakiintuisi, sillä se on nopea kirjoittaa hankalien /mobile-viritysten sijaan. Monen sivustot osaavat myös ohjata käyttäjän automaattisesti mobiiliversioon. Tämä on ok, kunhan käyttäjä voi halutessaan päästä helposti myös varsinaiselle sivulle.

***

Olen viimeisen vuoden aikana tullut käyttäneeksi mobiiliyhteyksiä varsin paljon. Puolustusvoimat ei jostain syystä pidä erityisen tärkeänä tarjota nettiyhteyksiä kasarmeilla, joten tiedonjanoinen taistelija on paljolti mobiiliyhteyksien varassa. Ikävä kyllä 3G-verkotkaan eivät oikein kanna varuskuntiin – joidenkin tietojen mukaan tarkoituksella. Onneksi armeijassa harjoitellaan siinä määrin odottamista, että pinna pitenee myös verkkoa käyttäessään.

Sen lisäksi, että mobiilinettailu on hidasta, yhteydenottoon liittyy monia hankaluuksia, joista en malta olla älähtämättä.

Perinteisesti olen käyttänyt mobiiliin verkkoon pääsyyn yhdistelmää kännykkä ja bluetooth-yhteys tietokoneeseen (näemmä jo vuodesta 2003). Yhteyden luominen ei Macillä ole sittenkään lainkaan triviaalia ja avuksi tarvitaan myös modeemiskriptit, joiden hakeminen verkosta tarvitsee tietty yhteyden. [En nyt muista varmaksi, oliko tämä enää tarpeen Mac OS X 10.5:ssä.]

Yhteys myös toimii edelleen kovin epäluotettavasti. Nokian e61-puhelinta saa olla buuttailemassa yhtenään, ja välillä kokonaisuus menee jumiin niin pahasti, että tietokoneen uudelleenkäynnistys on ainoa keino saada yhteys jälleen kuntoon.

Windowsilla en ole koskaan yrittänyt saada yhteyttä pystyyn, mutta kokemukseni Nokian liittämisestä Windows-koneeseen ohjelmistonpäivitystä varten ovat niin huonot, että kuvittelen, ettei tuokaan kovin hyvin suju.

Kun mokkuloista alettiin ensin puhua, suhtautumiseni oli vähän tuhahteleva. Eikö jengi muka tajua, että tämän on niin voinut tehdä kännykällä jo siis vaikka kuinka kauan, duh.

Sitten muistin, että olen oikeastaan sitä mieltä, että konvergenssi ei ole aina paras ratkaisu, vaan on oltava sallittua tehdä yksinkertaisia yhteen tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita, jotka tekevät vähän ja sitäkin paremmin.

Ainakin Macillä mokkulakokemus on kuitenkin niin huono, että kuvittelen niiden menestyksen pohjautuvan enemmänkin onnistuneeseen konseptointiin.

Omat kokemuksenin pohjaavat Elisan jakelemaan perus Huawei-mötikkään sekä Elisan että Soneran SIM-kortilla. Elisalla yhteys tuntuu toimivan pääosin nopeammin ja varmemmin, missä sitten olenkin liikkunut.

Ajatus helppoudesta romuttuu, kun ei olekaan kylliksi, että modeemin kiinnittää koneeseen. Lisäksi tarvitaan ohjelmisto ja tähän toki verkkoyhteys. Ajattelin aikoinaan, että olisi nokkelaa tehdä mokkulasta muistitikku (muistitikusta mutikka, mutikasta maitopyörä, maitopyörästä pytikkÄH) ja laittaa ohjelmisto sinne. Nykyään näin taidetaan onneksi tehdäkin.

Huawein ohjelmistoa on hankala löytää mistään. Elisalla tilanne on näemmä parantunut siitä, kun ohjelmaa viimeksi hain. Nyt Huawei-haku etusivun luukussa löytää ohjeet modeemin asennukseen ja täältä on edelleen linkki sivulle, jolta on linkki Huawein sivulle, jolta ohjelman saisi, jos tuo Huawein sivu olisi olemassa.

Kun ohjelman on löytänyt, syötetään asetuksia. Tuntuu oudolta kirjoittaa puhelinnumerokentätän *99***1#. On hämmentävää, kuinka osa tiedoista kirjoitetaan käyttöjärjestelmän verkkoasetuksiin ja osa Huawein ohjelmaan. Molempiin paikkoihin jää silti tyhjiä kenttiä.

Puhelinta modeemina käyttäessään on tottunut siihen, että yhteys avataan yläpalkin modeemivalikosta. Näin tuntuu oudolta, että mokkulalla pitääkin avata erikseen Huawein ohjelma. Ja millainen ohjelma se onkaan. Tietenkään sillä ei ole kunnollista dock-ikonia, mutta tämä on vasta alkua.

Jos ohjelman yrittää käynnistää niin, ettei mokkula ole kiinni koneessa, ohjelma sanoo tylysti Fail to find device! ja tarjoaa ok-painiketta, joka sulkee ohjelman. Harmaa ja ruma ohjelma kommunikoi etupäässä ok-dialogeilla, joiden tekstit ovat tökeröitä ja tarpeettomilla huutomerkeillä koristeltuja!!1 (onko olemassa myös tarpeellisia huutomerkkejä?) Vaikutelma on hyvin amatöörimäinen.

fail

Lisäksi ohjelma kaatuilee itsekseen. Tai kaatuilisi edes. Mutta kun se pomputtaa rujoa kuvakettaan dockissa ja vaatii huomiota. Ja sanoo sitten fail, johon vastataan ok. Ja sammuttaa itsensä.

Tämän jälkeen ohjelma saattaa tunnistaa mokkulan, jos sen ottaa irti ja liittää takaisin. Jos tämä ei auta, koneen saa käynnistää jälleen uudelleen.

Pahin virhe on laittaa mokkula vahingossa kiinni koneen vasempaan usb-porttiin. Noin puolilla kerroista tällöin nimittäin näytön taustavalo sammuu. En ole keksinyt muuta keinoa ongelman korjaamiseen kuin uudelleenkäynnistämisen ja itseni muistutuksen siitä, että mokkula liitetään oikealle.

***

3.0-ohjelmistopäivityksen saanut iPhone saapui keskuuteemme pelastamaan tilanteen. Se osaa viimein toimia modeemina tietokoneelle.

Applea sen kummemmin puolustelematta ominaisuuden viipyminen johtui ymmärtääkseni siitä, ettei yhdysvalloissa ole samanlaista mobiilinetin kulttuuria kuin meillä. Puhelinverkot eivät ole täkäläisten veroiset, ja kaupungeista saa wlan-yhteyksiä. Lisäksi operaattorit rahastavat kaikesta mahdollisesta.

iPhone tekee kaiken paremmin, mutta purnattavaa löytyy siitäkin. Yhteyden voi jakaa joko langattomasti Bluetoothilla tai usb-kaapelin avulla. Toiminto on varsin syvällä asetuksissa (Asetukset: Yleiset: Verkko: Internet-jako), joten sitä ei mielellään kytke päälle ja pois. Jos jaon jättää päälle, se aktivoituu aina, kun puhelimen liittää kiinni koneeseen. Tämä on tuskin toivottavaa, jos tarkoitus on vaikka ladata puhelinta. Pois kytkeminen vaatii sukeltamista uuvuttavaan valikkopolkuun.

verkkojako

Päällä olevasta jaosta kerrotaan käyttäjälle rauhallisesti välkkyvällä sinisellä palkilla. Minusta elegantti ratkaisu sen pois kytkemiseen olisi, että valikko avautuisi palkkia painamalla.

Kun jaon laittaa päälle, usb-jako käynnistyy automaattisesti. Erikseen on mahdollista valita, haluaako ottaa myös Bluetooth-jaon käyttöön. Ellei Bluetooth ole muuten päällä, sen voi käynnistää automaattisesti samalla. Hyvä näin.

Tässä vaiheessa jouduin kuitenkin etsimään apua Applen sivuilta. Verkkoyhteyttä ei avatakaan niin kuin normaalisti, modeemivalikon kautta. iPhonella toiminto sijaitsee suoraan Bluetooth-valikossa. Tämä on kätevää, mutta olisiko mahdollista tehdä niin kuin Applella on yleensä tapana: keksiä yksi hyvä tapa asian tekemiseen ja pysyä siinä. Nyt mobiiliyhteys avataan eri tavalla, jos kyseessä on kännykkä, mokkula tai iPhone.

Muilta osin olen tyytyväinen iPhoneen modeemina. Se toimii juuri niin huomaamattomasti kuin kuuluukin. Yhteys ei ole katkeillut eikä ongelmia ole ollut.

Tässäkö Nokian pelastus (katso kuvat)

Thursday, July 16th, 2009

Computerworldissa kirjoitetaan [via Digitoday] Nokiasta ja sen insinöörihenkisten laitteiden vaikeuksista menestyä Yhdysvalloissa. Hienoa, että hankaluudet tunnustetaan, mutta sääli, että toimenpidelista kuulostaa vähintään surkuhupaisalta:

One is to ship phones with default settings that show users the phone’s capability without requiring them to search for specific key features and then turn them on. Moreover, he said, a smartphone could ship with wallpaper that shows a scene from nature, instead of a simple blue background. Engineers are also working to add an hourglass icon that would appear while a function is loading, as users are accustomed to seeing in other applications.

Ensimmäinen idea on varmasti hyvä. Jostain syystä N97:ssäkin näytön kääntyminen automaattisesti kiihtyvyysanturin perusteella on oletusarvoisesti pois päältä eikä ominaisuutta keksi ottaa käyttöön, ellei sitä osaa erikseen kaivata.

Nokian taustakuvat ovat usein riemunkirjavia ja ottavat silmiin, mutta niin tekisivät luultavasti luontoaiheisetkin. Ei ole vahinko, että iPhonessa tausta on tylsän musta.

Hauskin parannus on sittenkin tuo tiimalasi. Tiimalasin kaltaisia, tehtävän tarkkaa tilaa kertomattomia prosessi-indikaattoreita neuvotaan käyttämään, jos edessä on noin sekunnin mittainen odotus. Tämän jälkeen olisi syytä näyttää jonkinlainen tehtävän tilaa tarkemmin esittävä indikaattori, vaikkapa latauspalkki.

Sen sijaan siis, että sanottaisiin, että ohjelmamme ovat hitaita ja meidän on saatava niistä turha raksuttaminen pois, sanotaankin, että insinöörimme pyrkivät tuomaan niihin tiimalasin kuvan kertomaan, että odotapa vain kaikessa rauhassa. Rohkaisevaa.

***

Tietty tiimalasi viestinä on jo aika hassu. Se tuo mieleen 90-luvun Windowsin. Windowsiin se keksittiin luultavasti, sillä ei kehdattu ottaa suoraan käyttöön Maceissa ollutta kellosymbolia.

tiimalasi

kello

Nykyään ovat muodissa pyörivät indikaattorit, joita tavataan kutsua spinnereiksi. Ei edusta erityisen hyvää tyylitajua ottaa enää käyttöön tiimalasia.

spinner

Jos joku osaa kertoa jotain spinnereiden taustasta ja perusteista, kuulisin mielelläni. Nykymuotoisiin spinnereihin törmäsin muistaakseni Mac OS X 10.3:n myötä. Sittemmin ne levisivät käyttöön erilaisiin web 2.0 -palveluihin.

Edes Windows Vistassa ei käytetä enää tiimalasia. Siinä sen paikan on perinyt turkoosi renkula, jossa liukuväri kieppuu ympäri spinner-henkisesti.

vista

Kone pihtaa tietoa (USB-tikun irrotus)

Wednesday, July 15th, 2009

USB-muistitikut ovat käteviä, mutta ne on vaivalloista irrottaa ohjelmallisesti ennen kuin tikun saa nypätä irti koneesta. Erityisen turhauttavaa on, kun kone kertoo hetken raksutettuaan, ettei tikkua saa irrottaa. Tilanne on ärsyttävä jo sellaisenaan, joten asiaa ei paranna dialogin huonous. Tältä se näyttää Mac OS X:ssä.

kaytossa

Moisia modaalisia OK-dialogeja kuuluisi tietty välttää jo lähtökohtaisesti. Hyvä viesti kertoo tilanteen, kertoo syyn ja tarjoaa toimintavaihtoehtoja.

Tämä viesti kertoo, että nyt ei onnistunut, jostain syystä. Otapa itse selvää.

Vaikka kone tietää tasan tarkkaan, mikä dokumentti on jäänyt hiertämään tai mikä ohjelma päälle, se ei kerro sitä. Lopeta ohjelmia, arvaa jotain ja yritä uudelleen, se sanoo. Vaikka useimmiten kyse on aukinaisesta dokumentista, jolloin oikeampi ohje kuuluisi sulje dokumentteja, turha ohjelmia on mennä lopettamaan ja töitään sotkemaan.

Tilanteessa voisi ottaa mallia Mac OS X:n dialogista, joka näytetään, kun ollaan lopettamassa ohjelmaa, jossa on useampia tallentamattomia dokumentteja.

tallenna suljettaessa

Dialogiin tarvitsisi muuttaa vain informaatioteksti. Vaihtoehdot voisi säilyttää ennallaan. Hylkää muutokset -valinnan jälkeen tikun saisi irrottaa. Peruuta vastaisi edellisen dialogin OK:ta ja Tarkista muutokset -nappia painamalla pääsisi käymään aukinaiset dokumentit läpi yksi kerrallaan ja tallentamaan tarvittaessa.

Ai, kuinka tämä on tehty Windowsilla? Vielä inauksen pöhkömmin. Vastaava OK-dialogi ilmestyy ja kertoo, että muistitikun irrottaminen ei onnistu juuri nyt. Yritä myöhemmin uudelleen. Aivan kuin kyse olisi ajasta. Ei se tikku irtoa ennen kuin aukinainen dokumentti on suljettu eikä dokumentti sulkeudu itsekseen, vaikka kuinka odottaisi. Ellei sitten Word kaadu omia aikojaan.

Kaikkiaan Windows tuntuu olevan herkempi avonaisista tiedostoista. Macillä ne eivät haittaa, kunhan ne on tallennettu. Välillä vaikuttaa, etteivät tallentamattomatkaan haittaa. Toisaalta Windowsilla [ainakaan xp:llä] ei voi edes siirtää tai uudelleennimetä tiedostoa, jos se on auki jossain ohjelmassa.

Aikoinaan mietin, että jos liittimessä olisi fyysinen painike, jota painamalla kone saisi eject-signaalin, sellaisen painaminen olisi mukavampaa kuin ejectin tekeminen tietokoneelta käsin. Minulle ei ole koskaan kyllä käynyt mitään, vaikka olisi napannut muistitikun irti ilman virallista ejectiä. Nykyään huomaan eläväni aika usein vaarallisesti ja nyhtäväni sen irti tuosta vain. Kuinkas te?

N97 jättää tahmean maun

Monday, July 6th, 2009

Olen pudonnut perheemme nokkimisjärjestyksessä niin alas, etten saanut äitini ja veljeni tavoin kutsua tulla tutustumaan uuteen Nokia N97:ään. Onneksi laite kiersi lopulta minunkin käteeni.

n97

Ensivaikutelma

Ensituntuma on lupaava. Puhelin huokuu laatua. Nokia tuntuu vaappuvan edes takaisin muovisuuden ja jämäkkyyden välillä, mutta tällä kertaa on onnistuttu. Puhelin tuntuu hyvältä kädessä, ja kansi liukuu ylös ja alas sujuvasti. Muotoilu on sikäli symmetrinen, että ainoastaan oikean laidan Nokia-tekstin suunta vihjaa, miltä reunalta näyttöä tulee painaa, jos sen haluaa auki.

Näytön auki työntäminen avaa näppäimistön itsestään, mutta jos puhelinta haluaa käyttää kansi kiinni, täytyisi keksiä, mistä näppäinlukko avataan. Näytön alla olevan napin painaminen tuo näytölle ohjeen, jonka vilahtaa näkyvissä niin nopeasti, että sitä tuskin ehtii lukea ensimmäisellä kerralla.

Jos nappia painaa heti uudestaan, ohje ei meinaa ilmestyä. Vasta hetken päästä se tulee jälleen näkyviin.

Avaa näyttö ja näppäimet käyttöön lukituskytkimellä, se sanoo. Vieressä vilkahtaa animaatio, jossa puhelinta painetaan oikeasta ylälaidasta.

Käyttäjän huomattua, etteivät oikean ylälaidan äänenvoimakkuudensäätöpainikkeet avaa näyttöä, hän löytää jossain vaiheessa oikean vivun puhelimen vasemman kyljen keskivaiheilta. Jos vipua operoi pikaisesti, näyttö aktivoituu, mutta taustavalo ei syty. Toivottuun lopputulokseen päästääkseen vipua on pidettävä hetki ääriasennossaan.

Testieni mukaan kaikki eivät heti tajua myöskään iPhonen sinänsä hauskaa näppäimistönavauselettä, mutta on höpsöä, että tavanomaiseen fyysiseen kytkimeen perustuva toteutus on onnistuttu tekemään näin vaivalloiseksi. [Myös lakimiehelläni oli vaikeuksia saada näppäinlukkoa auki, joten en ole yksin. Hän tosin kommentoi tavanneensa paljon vaikeampiakin nokialaisia.]

Kosketusnäyttö

Ennen iPhonea olin hyvin skeptinen kosketusnäyttöjä kohtaan, sillä en ollut ikinä käyttänyt sellaista ärsyyntymättä. N97 saa minut muistamaan, kuinka vihaankaan kosketusnäyttöjä. Syy on kai tekninen: Nokia käyttää resistiivistä näyttöä, kun iPhone ja muut modernit kosketusnäyttöpuhelimet (Palme Pre, Blackberry Storm jne.) käyttävät kapasitiivista. Lopputuloksena Nokian käyttö on kuin sitä operoisi paksun kalvon läpi.

Tämä leimaa kaikkea käyttöä niin voimakkaasti, että en itse ottaisi tätä puhelinta jokapäiväiseen käyttööni.

Valmiustila

Puhelin aukeaa kätevään valmiustilaan. Tästä voi seurata sähköpostejaan, Facebookiaan, säätä ja kalenteria varsin toimivasti. Olin pettynyt, ettei edes 3.0-päivitys tuonut iPhoneen mitään vastaavaa. Näkymä myös kääntyy vaaka- tai pystyasentoon tarvittaessa.

Automaattinen kääntyminen kiihtyvyysanturin perusteella ei jostain syystä ole käytössä oletusarvoisesti, vaan se pitää kytkeä erikseen päälle. Kääntyminen ei ole iPhonen tapaan sulavasti animoitu, vaan näyttö vilkkuu välissä sinisenä jokseenkin epäelegantisti.

Gmail-tilin aktivointi onnistui sujuvasti. Tosin tehtyäni salasanassani kirjoitusvirheen, puhelin ei mitenkään kertonut, mikä meni vikaan – palasi vain taaksepäin ja käski ottaa yhteyttä postilaatikkoon.

Suurin ilon aihe on, että älyttömästä yhteysosoitteiden tms. säätämisestä ja yhteyden ottamisen sallimisesta joka ikisellä kerralla, kun gmail-ohjelman avaa on viimein päästy eroon. Kun tiedot on kerran syötetty oikein, puhelin tuntuu hakevan viestejä sen kummempia lupia kysymättä.

Näppäimistö

Tekstin syöttäminen onnistuu fyysisellä näppäimistöllä varsin hyvin. Kosketusnäyttöä kokeilin sen verran, että havaitsin sen kamalaksi. Verkko-osoitteissa esiintyvä kauttaviiva tuotetaan yhä painamalla 15 kertaa 1-nappia. Jotkin asiat eivät muutu.

Ongelmallista näppäimistössä on, että ä-kirjan puuttuu ja shift on vain yhdellä puolella. Leveää näppäimistöä on myös turha ajatella käyttävänsä yhdellä kädellä. Sikäli taskulaskinmalliset BlackBerry-henkiset laitteet ovat kätevämpiä.

Näppäimistön tuntopalaute on yllättävän lyhyt, jos katsoo, kuinka paksulti alapuolella näyttäisi olevan tilaa.

Ä-kirjain tuotetaan painamalla sinistä nuolta ja L-kirjainta. Tämän voi päätellä siitä, että L-kirjaimen napissa on sinisellä pieni Ä. L on näppäimistön oikeassa laidassa, samoin tuo sininen nuolinappi, joten vasemmalla kädellä täytyy kurottaa aika kauas.

Minulla kesti hetki ymmärtää, mistä johtui, että kirjoitin yhtäkkiä numeroita. En tajunnut, että sen lisäksi, että sininen nuoli toimii jonkinlaisena alt-painikkeena, sitä painamalla valinta saattaa myös lukittua päälle, jolloin painikkeet alkavat tuottaa toissijaisia merkkejään. Näytöllä näkyy tässä vaiheessa 123-symboli, joka on mielekkäämpi perinteisissä numeronäppäinpuhelimissa.

Web-selain

Suuri kosketusnäyttö on omiaan verkkoselailuun, samoin puhelimen nopea HSDPA-yhteys. Vihreää Safari-kuvaketta muistuttava symboli viittaa karttoihin, verkkoon päästää maapallosta.

Ajatus tuntuu olevan, että käyttäjät haluavat käyttää etupäässä aiemmin vierailemiaan sivuja. Historiaan ja kirjanmerkkeihin tarjotaan sulava pääsy, mutta päästääkseen syöttämään verkko-osoitteen joutuu painamaan oudon näköistä nappulaa.

Menin katsomaan Hesarin sivuja. Puhelin osaa hienosti Flashiä, joten näytön peitti kaistale koko ruudun mainoksesta. Yritin siirtyä yläkulmaan sulkeakseni mainoksen, mutta päädyinkin klikkaamaan itseni mainostetulle sivulle.

No, ehkä tämä ei ole Nokian vika. Mutta se on, ettei missään ollut paluupainiketta, kun sellaista tarvittiin.

On kai oltava helpompikin keino kuin tämä:

1. Hakkaa oikean alakulman nuolisymbolia, kunnes se tekee jotain (ilmeisesti vasta, kun sivu on latautunut kokonaan.)
2. Valitse alhaalta Valinnat
3. Valitse Siirry
4. Valitse avautuvasta alavalikosta valikosta Aiempiin

Tämän jälkeen eteen aukeaa sivunäkymä, jossa edellisiä sivuja voi selata.

Forward-painiketta ei ole. Tuokin toiminto löytyy otsikon Siirry Aiempiin kautta.

Sivuja vieritellään kovasti iPhonen selaimen tapaan, joskin tahmeammin. Sivua voi periaatteessa zoomata näpäyttämällä kaksi kertaa haluttuun kohteeseen, mutta sen kummempaa älyä puhelin ei tunnu harrastavan kohteen valinnassa. Palsta ei siis rajaudu siististi ruudulle iPhonen tapaan.

Tarkempi zoomaaminen ei onnistu nipistyseleellä jo näytön tekniikan vuoksi. Zoomaamista varten painetaan alalaidan nuolikuvaketta ja avautuvasta valikosta suurennuslasia. Tämän jälkeen näytölle ilmestyy säädin, jota liu’uttamalla kokoa voi muuttaa.

En tiedä, kuinka selaimeen luodaan uusia ikkunoita. Vanhoissa Nokian selaimissa tämä ei onnistunut kuin klikkaamalla sellaisen luovaa linkkiä. Valikosta löytyy kyllä komento ikkunanvaihtamiseen, joten voi olla, ettei uuden ikkunan luomista ole mahdollistettu vieläkään.

Kamera

Nokian N-sarjan kamerat ovat perinteisesti olleet varsin mainioita. N97 vaikuttaa teknisesti hyvältä sekin. Toteutuksessa vain on pari omituisuutta.

Tätä voi pitää jo käyttäjän virheenä, mutta kameraa testatakseni käynnistin sen painamalla oikean kyljen laukaisupainiketta. Kuten oletettua, kamera käynnistyi.

Yllätyksekseni en nähnytkään ruudulla edessäni olevaan huonetta, vaan oman naamani. Jostain syystä puhelin oli aktivoinut käyttäjää kohti osoittavan pikkukameran. Tutkin valikkoa, enkä löytänyt keinoa keinoa käynnistää varsinaista kameraa.

Puhelimen ympäri käännettyäni huomasin, että kameraa peitti erillinen suojaluukku. Tämän avattuani kaikki alkoi toimia. Myös oikeassa kamerassani on manuaalisesti operoitava linssinsuojus, mutta se osaa kehottaa poistamaan sen, jos kameran laittaa vahingossa päälle suojuksen kanssa. Vastaava ei olisi pahaksi tällekään puhelimelle.

Kameran laukaisupainike toimii kuten varsinaisissa kameroissa: painallus puoleen väliin tarkentaa [kamala plink-ääni], painallus loppuun saakka laukaisee. Tähän tarkoitukseen nappula on ikävän heiveröinen.

Jostain syystä näytöllä on myös virtuaalinen painike, jota painamalla kamera ottaa kuvan ilman sen kummempaa tarkennuksen säätöä. En tiedä, mikä tarkoitus tuolla on, sillä sitä on hankalampi painaa.

[Kyllä, myös iPhonen kosketusnäytön laukaisupainiketta on hankalampi painaa kuin oikealle paikelle sijoitettua mekaanista.]

Kun kameran avaa luukku kiinni, pääsee helposti valitsemaan video- ja valokuvan välillä. Jostain syystä luukun avaamisen jälkeen valinta piilotetaan syvälle valikoihin.

Joku voisi nillittää, että ISO-arvojen asteikko hidas, normaali, herkkä on vähän epälooginen. Apple ei ikimaailmassa laittaisi kännykkäkameraansa ISO-säätöä, mutta ehkä tämä sitten on tarpeen. Olisin taipuvainen kuvittelemaan, että tämantasoisessa kuvauksessa herkkyyden manuaalisäädöistä ei ole paljoa iloa.

Valikot ja vierittäminen

Irvailin täällä aikoinaan Nokian kosketusnäyttöprototyypille, jossa valikoita joutui kaksoispainamaan. Tällainen interaktiomalli ei ole ollut perinteisesti käytössä kosketusnäytöissä. Vaikkapa juuri iPhonessa yhtäkään kohdetta ei avata kaksoiskosttamalla. Kaksoiskosketusta käytetään ainoastaan oikotienä esimerkiksi verkkosivun tai kartan zoomaamiseen.

N97:ssä kaksoiskosketus elää ja voi hyvin. Listat toimivat sillä periaatteella, että kohde valitaan ensimmäisellä kosketuksella ja avataan toisella. Näin siitä huolimatta, ettei kohteelle olisi olemassa muuta tehtävää kuin juuri avaaminen. Yhdistettynä kosketusnäytön yleiseen tunnottomuuteen, tämä on pidemmän päälle kovin raivostuttavaa.

[Tämä on vieläpä toteutettu epäloogisesti. Kun kohde on valittuna, olisi luontevaa olettaa, että valikossa olevat verbit liittyisivät siihen. Näin ei kuitenkana ole, vaan valikossa on sekaisin kohteeseen liittyviä komentoja ja yleisempiä, koko valikkoa tai näkyvää koskevia.]

Tästä juontuu myös omituinen listojen vierittäminen. IPhonessa hyvin toteuttu vierittäminen on yksi tärkeimmistä syistä, miksi sen käyttö tuntuu niin mainiolta. Listat seuraavat sormea hyvin tarkasti, ja listan voi heittää liukumaan, jolloin se hidastuu kuin fyysinen kappale. Jos lista tulee päätepisteeseensä, se pomppaa takaisin pehmeästi [tämä on ymmärtääkseni omittu myös Palm Prehen].

N97:ssä mikään ei tapahtu pehmeästi. Listojen vierityslogiikkakin on tasan päinvastainen. iPhonessa siirrytään ylöspäin heittämällä lista liukumaan alaspäin. N97:ssä painetaan sormi listan päälle, ja raahataan se kohti näytön yläreunaa. Kun reuna on saavutettu, aletaan vierittää kohde kerraalla ylöspäin. Hetken päästä vauhti onneksi kiihtyy hieman.

Toimiihan tämäkin, mutta mitään hauskaa tässä ei ole.

Pahinta on, että toiminta ei ole systemaattista. Esimerkiksi verkkosivujen historianäkymässä N97:n vieritys toimii kuten iPhonen cover flow -näkymässä. Vasemmalle pääsee, kun ottaa sivusta kiinni ja heittää sitä oikealle. Moinen ristiriitaisuus ei ole hyvästä, sillä vierittämisen suunta on perinteisesti ollut herkästi pieleen menevä asia.

Hienoista epäjohdonmukaisuutta on nähtävissä siellä täällä. Välillä paluupainike on nimeltään takaisin, välillä poistu. Ovi Storessa sen nimi on back, vaikka toinen nappi on suomeksi.

Avoimet sovellukset -valikko on toteutettu hieman kömpelösti eikä siitä voi enää sammuttaa ohjelmia menemättä itse ohjelmaan. Näytöllä on myös tilaa sen verran, että luulisi olevan mahdollista mahduttaa myös ohjelmien nimet näkyviin.

Nokia-käyttäjät ovat irvailleet iPhonen copy&paste-toiminnon puuttumiselle puhelimen julkaisusta lähtien. Nokian toteutus ei edelleenkään vakuuta. Tulin vahingossa kopioineeksi tekstiä yrittäessäni vierittää tekstiviestiä, mutta en tiedä, kuinka sen olisi saanut liitetyksi jonnekin. Toiminto ei ilmeisesti vieläkään toimi juuri muualla kuin viestinkirjoituksessa, joten hirveästi iloa siitä ei ole.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Työkalut-valikko on viimein poistettu. Nykyään asetuksia sisältävää valikkoa kutsutaan järkevästi Asetukset-valikoksi.

Musiikki

Puhelin liitetään tietokoneeseen fiksusti USB-kaapelilla. Näköjään se ei sittenkään ollut sellainen mini-usb, jollainen minulla on käytössäni, joten en nyt tältä istumalta kykene testaamaan musiikin siirtämistä ja soitinohjelman toimimista.

[Lisäys] Testasinpa musiikkiakin pikaisesti. Puhelimen kaapelilla sen sai näkymään massamuistiasemana Macissäni. Kenties sen saisi toimimaan iTunesinkin kanssa, pari vuotta sitten Nokialla ainakin oli tarjolla jokin pikkuohjelma tähän tarkoitukseen.

Raahasin muutaman kappaleen iTunesista puhelimen Sounds-kansion Digital-kansioon hieman skeptisenä parempaakaan paikkaa löytämättä. Videoille, peleille ja kuville oli tarjolla ihan järkevästi nimetyt kansiot, mutta en tiedä, minne musiikki olisi kuulunut oikeasti laittaa.

Tuo kuitenkin toimi: kappaleet tulivat näkyviin puhelimen soitinohjelmaan. Levynkannet eivät tällä tavalla sentään siirtyneet.

Soitinohjelma tuntuu hyvin pelkistetyltä. Se tekee sen mitä täytyy, mutta ei erityisen sulavasti. Sekoituksen ja toiston kaltaiset toiminnot, jotka iPhonessa ovat yhden painalluksen päässä, on tässä sijoitettu valikkoon. Äänenvoimakkuussäädin ilmestyy näkyviin vähän jälkikäteen ajatellun tuntuisesti, kun äänenvoimakkuuspainikkeita käyttää. Valikoissa liikuttaessa puhelin pysähtyi satunnaisesti latailemaan, vaikka kappaleita oli vain viisi.

En tiedä, saisiko kappaleiden lyriikoita kätevästi näkyviin, ja saattaa hyvin olla, että olen maailman ainoa ihminen, joka tuosta piittaa. Mitään cover flow’n kaltaista hyvän olon musiikkikirjastonäkymää puhelin ei yritäkään tarjota. Varsin vähälle sen käyttö on minullakin jäänyt, täytyy myöntää. [/lisäys]

[Lisäys]Vihoviimeisenä virheenä puhelimen nollaus osoittautui ylipääsemättömäksi haasteeksi. Löysin valikosta kohdan, joka sanoi palauttavansa laitteen tehdasasetuksiin. Sen valittuani minulta kysyttiin turvakoodia. Ihmettelin, mikä se on, onko se sama kuin PUK-koodi.

Ei ollut, kertoi Google. Ellei sitä ole muuttanut, se on 12345, sanottiin. Se toimi.

Puhelin käynnistyi uudelleen, ja ulkoasuteema oli palannut alkuperäiseksi hailakan kirkkaaksi. Sähköpostitunnukseni sen sijaan oli yhä käytössä. Yritin poistaa sitä käsineni, mutta en onnistunut. Yritin poistaa edes viestit, mutta puhelin ilmoitti ystävällisesti, että poistaa ainoastaan sisällön ja jättää otsikot. Miksi ihmeessä?

No, varmaan ne osaavat tyhjentää sen Nokialla sitten. Ehkä olisi pitänyt painaa tähteä ja risuaitaa ja syöttää jokin koodi.[/lisäys]

Lyhyesti

Ikävä kyllä N97 on pettymys. Jos sen kosketusnäyttö toimisi kunnolla, puhelinta voisi pitää käyttökelpoisena monitaiturina, mutta erikoisen elegantti se ei olisi silloinkaan. Boy Geniusissa kirjoitettiin osuvasti, että on N97:n kannalta kuvaavaa, että jos se olisi julkaistu kaksi vuotta sitten, se ei olisi sittenkään herättänyt sen kummempaa kohua. Tästä on vaikea innostua.

Äiti kirjoitti sittemmin puhelimesta laajasti.
Myös Mobile Crunchin arvio on osuva.